Google on aloittanut laajasti Geminin uudistuneen, pienemmän ponnahdusnäkymän jakelun Androidilla.
Gemini-ponnahdusnäkymä voi ilmestyä näytölle ”Hei Google” -äänikomennolla, virtapainikkeen pitkällä painalluksella tai pyyhkäisyllä ylöspäin näytön alakulmista.
Uusi Gemini-ponnahdusnäkymä on huomattavasti aiempaa pienempi ja pelkistetympi. Kamera- ja galleriavalinnat löytyvät plussakuvakkeen takaa, kenttää voi painaa pyynnön kirjoittamiseksi ja mukana on Gemini Live -pikakuvake. Gemini Live on Geminin luonnollisempi keskustelunomainen puhetila.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiempaan verrattuna Google on poistanut uudesta ponnahdusnäkymästä jaetun ruudun valinnan sekä pikakuvakkeen täyden Gemini-sovelluksen avaamiseksi.
Pyyntöä saneltaessa ponnahdusnäkymän koko kasvaa.
Samalla uuden ponnahdusnäkymän kanssa Google on uudistanut myös Gemini-sovelluksen kotinäkymän yksinkertaisemmaksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Geminin uudistus on saapunut nyt laajasti käyttäjille, kertoo 9to5Google-sivusto. Aiemmin uudistusta jaeltiin jo valituille laitteille. Uudistuksen aktivoituminen voi vaatia Google-sovelluksen 16.2.40-version.
Google on kertonut viime aikoina muistakin uudistuksista. Gemini Live -tila alkoi hiljattain toimia myös suomeksi. Lisäksi Gemini on päivittynyt mahdollisuudella hyödyntää useita laajennuksia eli eri sovellusten toiminnallisuuksia yhdessä pyynnössä.
Edellä mainitun ohella ensimmäisenä Samsungin Galaxy S24 / S25 -puhelimissa ja Googlen omissa Pixel 9 -puhelimissa Gemini Live -tila on saanut tuen kuville, YouTube-videoille ja tiedostoille. Tulevina viikkoina uudistus on tulossa saatavilla useammille Android-laitteille.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »