Kiwi Browser ajetaan alas Androidilla. Selain sai huomiota muun muassa kattavine laajennusten käyttötukineen.
Google Chrome on Androidin selkeästi suosituin selain, mutta laajennuksia sillä ei voi käyttää yhtä kattavasti kuin tietokoneilla. Ratkaisun tähän on viime vuodet tarjonnut Kiwi Browser, joka on helpottanut Chrome-lisäosien käyttöä suoraviivaisella asennusprosessillaan ja kattavalla tuella.
Nyt Kiwi Browser ajetaan kuitenkin alas, selaimen kehittäjä vahvistaa Discord-kanavallaan. Sovellus onkin jo poistunug Google Playsta, eikä päivityksiä tai muita ylläpitotoimia ole enää luvassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Päivityksessään nimimerkillä arnaud42 kirjoittava tekijä kuvailee selaimen ylläpitoa haastavaksi kertoen samalla, että Kiwi Browserin taru sai alkunsa kehittäjän itsensä haluttua hyödyntää Chrome-lisäosia laajemmin. Taloudellista menestystä projektista ei kuitenkaan vaikuta tulleen.
Mikäli Kiwi Browserin käyttöä haluaa yhä jatkaa, voi sen edelleen asentaa GitHubin kautta, arnaud42 kertoo, mutta tietoturvan kannalta lienee viisaampaa kääntyä muiden, edelleen ylläpidettävien selainten puoleen.
Laajennusten käytöstä nauttivien iloksi Kiwi Browserin ominaisuudet on integroitu Microsoft Edgeen, jolla Chrome-lisäosien käytön tulisi onnistua myös jatkossa, arnaud42 kuvailee. Yhtä vaivatonta se ei kuitenkaan ole, sillä laajennusten asentaminen tapahtuu pitkien asennuskehotteiden avulla visuaalisesta kauppapaikasta valitsemisen sijaan. Lisäksi Edgessä on erikseen aktivoitava kehittäjätila.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Microsoft Edge ei suinkaan ole ainoa laajennuksia tukeva Android-selain, sillä esimerkiksi Mozilla Firefox, Samsung Internet ja monet muut mahdollistavat niin ikään niiden käytön. On kuitenkin mielenkiintoista, että alas ajettavan Kiwi Browserin taru jatkuu osaltaan toisessa selaimessa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »