Jännitys TikTokin tulevaisuudesta Yhdysvalloissa tiivistyy.
Yhdysvallat sääti presidentti Joe Bidenin johdolla huhtikuussa 2024 lain, jonka mukaan kiinalaisen ByteDancen on myytävä TikTokin paikallinen toiminta tai sovellus kielletään Yhdysvalloissa. Lain mukaan myynnin on tapahduttava 19. tammikuuta 2025 mennessä. Presidentin päätöksellä aikarajaa voidaan pidentää 100 päivällä, jos myyntineuvottelut etenevät ja kaupat näyttävät olevan toteutumassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
TikTokin omistaja ByteDance on luonnollisesti pyrkinyt haastamaan sen vastaisen lain oikeudessa. Aiemmin joulukuussa valitustuomioistuin kuitenkin piti lain edelleen voimassa. Sittemmin ByteDance valitti asiasta korkeimpaan oikeuteen, ja korkein oikeus käsittelee asiaa ja kuulee osapuolia nyt perjantaina 10. tammikuuta.
ByteDance on esittänyt lain olevan perustuslain vastainen sananvapauden rajoittamisen vuoksi, ja tähän korkeimman oikeuden odotetaan ottavan kantaa.
Perjantaisen käsittelyn jälkeen muutaman päivän sisällä korkeimmalta oikeudelta odotetaan päätöstä siitä, puuttuuko se lakiin ja millä tavalla. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi toimeenpanon keskeyttäminen jatkokäsittelyn ajaksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Soppaa sekoittaa, että Donald Trump on astumassa Yhdysvaltojen presidentiksi 20. tammikuuta. Nykyisin Trump on TikTokin kannattaja – muun muassa, koska hänen ja kannattajiensa videot menestyvät palvelussa niin hyvin.
Aiemmin presidentinvaalien voittamisen jälkeen Trump esittikin korkeimmalle oikeudelle pyynnön TikTokin kieltolain toimeenpanon keskeyttämisestä. Trump totesi viestissään korkeimmalle oikeudelle haluavansa aikaa 20. tammikuuta tapahtuvan virkaan astumisensa jälkeen ”neuvotellun ratkaisun” aikaansaamiselle TikTokin tulevaisuudesta.
Trumpin mukaan ByteDancen vastainen laki aiheuttaa ”laajoja ja huolestuttavia” huolia sananvapaudesta, vaikka hän ei suoraan ottanutkaan kantaa lain perustuslain mukaisuuteen.
Jos korkein oikeus ei keskeytä lain toimeenpanoa, tulee mahdollinen TikTok-kielto voimaan jo juuri ennen Trumpin presidentiksi nousua. Käytännössä kielto tarkoittaisi, että Applen ja Googlen tulisi poistaa TikTok saatavilta sovelluskaupoistaan ja operaattoreiden pyrkiä estämään TikTokin verkkoliikenteen jatkuminen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
TikTokin Yhdysvaltojen-toiminnan ympärille on ilmestynyt kiinnostuneita ostajakandidaatteja, mutta ByteDancen suunnasta myyntiin ei ole osoitettu minkäänlaista mielenkiintoa.
Sen sijaan 9. joulukuuta oikeudelle toimittamassaan asiakirjassa TikTok totesi, että ellei korkein oikeus tee asiaa helpottavia muutoksia, ”laki tulee voimaan 19. tammikuuta 2025” ja ”se sulkisi TikTokin – yhden kansakunnan suosituimmista alustoista puheelle – yli 170 miljoonalle yhdysvaltalaiselle kuukausittaiselle käyttäjälle presidentin virkaanastujaisten aattona.”
Aiemmin on arvioitu, että presidentiksi noustuaan Trump voi yhdessä republikaanienemmistöisen kongressin kanssa pyrkiä kumoamaan TikTokin vastaisen lain, tai ohjaamaan hallintoaan lieventämään sen toimeenpanoa tavalla tai toisella.
Syynä Yhdysvaltojen ”TikTok-lakiin” olivat huolet TikTokin omistuksesta. Yhdysvalloissa ollaan pitkään oltu huolissaan TikTokista johtuen sen kiinalaisomistuksesta. Yhdysvaltalaisten tietojen on pelätty päätyvän Kiinaan, minkä lisäksi on nostettu esille mahdollisuus, että Kiina voisi käyttää TikTokia propagandavälineenä. TikTok on kiistänyt Yhdysvaltojen huolet sovellukseen liittyen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Samanaikaisesti TikTok on Yhdysvalloissa erittäin suosittu palvelu. Se oli keskeisessä roolissa sekä Trumpin että demokraattien presidentinvaalikampanjoissa.
TikTokin pelastukseksi voikin koitua nimenomaan Trump, vaikka aiemmalla presidenttikaudellaan juuri Trump ajoi alun perin TikTokin kieltämistä sittemmin tyssähtäneessä hankkeessa.
Viime aikoina Trump on puhunut TikTokin puolesta todeten useaan kertaan presidentinvaalikampanjansa aikana vastustavansa TikTokin kieltämistä.
Aiemmin joulukuussa TikTokin toimitusjohtajan Shou Zi Chew’n tapaamisen jälkeen lehdistötilaisuudessa Trump kommentoi myös TikTokia. ”Tiedättehän, sydämessäni on lämmin paikka TikTokille”, totesi Trump.
TikTokilla on Yhdysvalloissa yli 170 miljoonaa käyttäjää, ja vuonna 2023 se keräsi maasta yli 16 miljardin dollarin liikevaihdon. TikTokin tuloksen on kuitenkin kerrottu olevan yhä tappiollinen kasvupanostuksista johtuen.
Suoraan mahdollinen TikTok-kielto ei koskisi kuin Yhdysvaltoja, mutta toki sillä olisi laajemmat vaikutuksensa – esimerkiksi koko palvelun myynnin kautta kuin myös kiellon vaikuttaessa sisältöihin palvelussa. Euroopassa, mukaan lukien Suomessa, eri tahot ovat toistaiseksi kieltäneet TikTokin käyttöä laitteissaan. Esimerkiksi Euroopan komissio kielsi TikTokin laitteissaan helmikuussa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »