Taiwanilainen TSMC on laajentanut Applen piirien valmistusta uudella tehtaalaan Yhdysvaltojen Arizonassa.
Nyt tehtaalla on päässyt alkuun jo toisen Apple-piirin valmistus. Toimittaja Tim Culpan raportoi Culpium-sivustollaan TSMC:n valmistavan Arizonassa nyt myös Apple Watch -älykelloissa käytettäviä piirejä. Tiettävästi kyseessä on Applen toiseksi viimeisin Apple Watch -piiri S9, vaikka täyttä varmuutta tästä ei ole. Apple Watcheissa Apple käyttää laajempia piirin sisältäviä paketteja (SiP, system-in-package). S9 löytyy Apple Watch Series 9:stä ja Apple Watch Ultra 2:sta.
”Muistakaa, että TSMC Arizona valmistaa N4:llä (osa N5-prosessiperhettä), kun taas S9 valmistetaan Taiwanissa N4:llä ja se on johdannainen A16:sta, joten tämä käy järkeen”, Culpan taustoittaa tilannetta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
A16-piirejäkin Arizonassa piirejä valmistetaan, joka kuuluu TSMC:n 5 nanometrin prosessien perheeseen, mutta siitä on puhuttu myös 4 nanometrin prosessina. Esimerkiksi Apple on markkinoinut A16 Bionicia 4 nanometrin piirinä.
Syksyllä Arizonan-tehtaan saannon kerrottiin olevan hieman perässä Taiwanin tehtaita, mutta ero ei ollut enää tuolloinkaan suuri ja tason odotettiin nousevan tulevien kuukausein aikana.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen piirien ohella Tim Culpan raportoi TSMC:n aloittaneen nyt Arizonassa myös AMD:n suoritinpiirin tuotannon (Ryzen 9000 / Grand Rapids).
TSMC:lle Arizonan-tehtaassa on kyse kymmenien miljardien dollarien investoinnista, johon se on saanut myös merkittävää tukea Yhdysvalloilta. Tehtaan toisessa vaiheessa tuotannon on suunniteltu laajenevan 3 nanometrin prosessin piireihin.
TSMC on viime vuodet vastannut Applen kaikkien järjestelmäpiirien tuotannosta eri tehtaillaan. Applen toimitusjohtaja Tim Cook on kommentoinut, että Applesta on tulossa uuden Arizonan-tehtaan suurin asiakas. Täyteen tuotantoon päästyäänkin TSMC:n Arizonan-tehtaan tuotanto on kuitenkin jäämässä alle kahdeskymmenesosaan koko TSMC:n kapasiteetista, joten pelkästään Amerikassa valmistettuihin piireihin ei Applekaan ole siirtymässä.
Apple ei ole vielä erikseen tiedottanut sen piirien tuotannon alkamisesta Yhdysvalloissa. Yhtiö saattaa tehdä näin vasta Donald Trumpin astuttua presidentiksi. Trump on uhannut Yhdysvaltojen asettavan hänen johdollaan merkittäviä tuontitulleja muualla valmistetuille tuotteille, mutta Applen tuotteiden odotetaan jälleen Trumpin edellisen kauden tapaan jäävän kovimpien tullien ulkopuolelle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
TSMC perui myös aiemmin joulukuulle suunnitellut juhlallisuudet presidentti Bidenin kanssa Trumpin voitettua presidentinvaalit.
Culpanin lähteiden mukaan TSMC:n hallitus tulee poikkeuksellisesti järjestämään kokouksensa Arizonassa helmikuussa. Nähtäväksi jää, järjestetäänkö tuolloin tehtaan aloitusjuhlallisuuksia, joihin myös presidentti Trump osallistuisi.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »