Juho Sarvikas on nimitetty yhdysvaltalaisen pörssilistatun Inseego-teknologiayhtiön toimitusjohtajaksi. Samalla hän liittyy yhtiön hallituksen jäseneksi. Sarvikas aloitti tehtävissään välittömästi.
Sarvikas toimi aiemmin tuolloin Nokia-puhelimia kehittäneen ja myyneen HMD Globalin tuotejohtajana yhtiön aloittamisesta joulukuusta 2016 alkaen kevääseen 2021 asti.
HMD:n jälkeen Sarvikas oli tähän asti yhdysvaltalaisen Snapdragon-piireistään ja muista mobiilipiireistään tunnetun Qualcommin Pohjois-Amerikan markkinoista vastaava johtaja (President).
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Inseego kuvailee itse olevansa alan johtaja yrityksille tarjottavissa 5G-pilviverkkoratkaisuissa miljoonilla loppuasiakkailla ja tuhansilla yritys- ja pienyritysasiakkailla. Inseegon tarjontaan kuuluu esimerkiksi Fixed Wireless Access -yhteyksissä käytettäviä reitittimiä ja muita verkkolaitteita.
Sarvikkaan kerrotaan tulevan johtamaan Inseegon seuraavaa kasvuvaihetta yhtiön viimeaikaisen pääomarakenteen menestyksekkään uudelleenjärjestelyn jälkeen.
Inseegon liikevaihto oli vajaat 200 miljoonaa dollaria vuonna 2023, ja vuonna 2024 liiketoiminta on ollut kasvussa. NASDAQissa listatun yhtiön markkina-arvo on vajaat 170 miljoonaa dollaria.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Juhon poikkeuksellinen johtajuus langattomalla alalla, todistettu kokemus toiminnallisesta erinomaisuudesta ja laajat suhteet alalla tekevät hänestä täydellisen valinnan johtamaan Inseegon jatkuvaa kehitystä toimitusjohtajana”, kommentoi Phil Brace, Inseegon hallituksen puheenjohtaja. ”Hänen syvä asiantuntemuksensa ja strateginen näkemyksensä vahvistavat asemaamme langattomilla markkinoilla ja ajavat yhtiön seuraavaa kasvu- ja innovaatiovaihetta.”
”Inseego on saavuttanut poikkeuksellista edistystä useilla tärkeillä rintamilla viimeisen vuoden aikana, ja sillä on nyt hyvät mahdollisuudet hyödyntää kasvavat markkinamahdollisuudet”, kommentoi Juho Sarvikas. ”Minulla on kunnia liittyä tähän lahjakkaaseen tiimiin näin ratkaisevalla hetkellä ja odotan innolla, että pääsen rakentamaan Inseegon vahvan teknologia- ja tuotejohtajuuden varaan. Olen innoissani voidessani viedä Inseegoa eteenpäin langattoman ekosysteemin suosituimpana kumppanina, joka tuo markkinoiden ensimmäisiä innovaatioita ja tuottaa merkityksellistä arvoa osakkeenomistajille.
Sarvikkaan nimittämisen lisäksi Brian Miller on liittynyt takaisin Inseegon hallituksen jäseneksi. Miller on North Sound Partnersin perustaja ja sijoitusjohtaja ja on tehnyt sijoituksia Inseegoon vuodesta 2018 alkaen. North Sound on yksi Inseegon suurimmista osakkeenomistaja ja velkakirjojen halitjoista.
”Inseegon muutos viimeisen vuoden aikana on ollut merkittävä ja on luonut vahvan perustan kasvulle ja kestävälle kannattavuudelle”, toteaa Brian Miller. ”Puhtaan taseen ja positiivisen kassavirran näkyvyyden ansiosta Inseego on hyvässä asemassa tavoittelemaan huomattavia orgaanisia ja epäorgaanisia kasvumahdollisuuksia.”
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »