Myös Applen toimitusjohtaja Tim Cook lahjoittaa henkilökohtaisesti 1 miljoonaa dollaria Yhdysvaltain presidentiksi palaavan Donald Trumpin virkaanastumiskomitealle, raportoi Axios-julkaisu lähteisiinsä perustuen.
Trump nousee presidentiksi jälleen 20. tammikuuta.
Lähteiden mukaan Cook pitää presidentin virkaanastujaisia suurena amerikkalaisena perinteenä ja tekee lahjoituksen Trumpin virkaanastujaiskomitealle yhtenäisyyden hengessä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen yhtiönä ei odoteta tekevän lahjoituksia, vaan kyse on Cookin henkilökohtaisesta lahjoituksesta.
Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana Cookilla ja Trumpilla oli läheiset välit, ja Trump muun muassa vapautti pokkeuksella Applen tuotteet kovimpien tuontitullien ikeestä.
Viime kuussa Tim Cook osallistui Trumpin päivällisille Floridan Mar-a-Lago-kartanossa. Myös Metan perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg, Amazonin perustaja Jeff Bezos ja Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai ovat tavanneet Trumpin kanssa viime viikkojen aikana.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin on kerrottu myös yhtiöinä Amazonin, Metan ja Uberin tekevän lahjoitukset Trumpin virkaanastujaiskomitealle. Applen Tim Cookin tavoin myös OpenAI:n toimitusjohtaja Sam Altman tekee miljoonan dollarin lahjoituksen komitealle.
Ylevistä kaunopuheista huolimatta todellisuudessa yhtiöt tai toimitusjohtajat tavoittelevat lahjoituksillaan parempien suhteiden luomista Trumpiin ja hänen hallintoonsa.
Muista kuin teknologiayhtiöistä lahjoittajien joukossa ovat myös autonvalmistajat Toyota, Ford ja GM, pankit Goldman Sachs ja Bank of America sekä kryptovaluuttojen markkinapaikat Kraken ja Coinbase.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »