Fonectan teettämän tutkimuksen mukaan vain kolmannes suomalaisista vastaa aina tuntemattomiin numeroihin. Miehet vastaavat vähän ahkerammin kuin naiset. Miltei kymmenen prosenttia suomalaisista jättää kokonaan vastaamatta, ellei tunne soittajaa.
IRO Research teki Fonectalle syyskuussa tutkimuksen, johon vastasi tuhat eri-ikäistä suomalaista. Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka usein vastataan tuntemattomiin numeroihin. Tuntemattomilla numeroilla tarkoitetaan numeroita, joiden omistajaa vastaanottaja ei tunne entuudestaan.
Tutkimuksesta selvisi, että vain kolmasosa suomalaisista vastaa tuntemattomiin numeroihin aina. Jos vastaanottaja osaa odottaa puhelua, vastausprosentti kasvaa. 61 prosenttia suomalaisista vastaa puheluihin silloin, kun he odottavat puhelua esimerkiksi lääkäriltä tai rekrytoinnista. Silti miltei 10 prosenttia suomalaisista ei vastaa tuntemattomiin numeroihin koskaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Se, ettei tuntemattomiin numeroihin vastata, on oikeasti ongelmallista. Esimerkiksi terveydenhuollon puhelut tulevat usein tuntemattomasta numerosta. Kun puheluihin ei vastata, tieto ei tavoita potilasta. Uusia huijauspuheluita tulee koko ajan, joten suomalaiset haluavat tietää ennen vastaamista, kuka soittaa. Sen huomaa siitäkin, että numeroiden tunnistus on meidän Fonecta Caller -sovelluksen käytetyin ominaisuus”, toteaa Fonectan Business Lead Toni Wistbacka.
Miehet vastaavat puheluihin todennäköisemmin kuin naiset. 39 prosenttia miehistä kertoo vastaavansa tuntemattomiin numeroihin aina, mutta naisista vain 23 prosenttia.
Naiset vastaavat kuitenkin melko suurella todennäköisyydellä (70 prosenttia) tuntemattomaan puheluun silloin, kun he odottavat puhelua. Siitä huolimatta 7 prosenttia naisista ei vastaa tuntemattomiin numeroihin koskaan. Puolet miehistä vastaa silloin, kun he odottavat puhelua, mutta 10 prosenttia miehistä jättää kokonaan vastaamatta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Myös ikäryhmien suhteen on eroja siinä, miten todennäköisesti puheluihin vastataan. 35–54-vuotiaat ovat kertomansa mukaan ahkerampia vastaamaan puhelimeen, mutta heistäkin vain alle puolet (40 prosenttia) vastaa tuntemattomiin puheluihin aina.
Nuoret (18–24-vuotiaat) vastaavat kaikkein harvimmin tuntemattomiin numeroihin. Vain vajaa neljännes ikäryhmästä vastaa aina, ja 10 prosenttia ei vastaa koskaan. Yli 65-vuotiaista 13 prosenttia ei vastaa koskaan tuntemattomiin numeroihin, ja 60 prosenttia heistä vastaa silloin, kun he odottavat puhelua.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »