Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoo saaneensa marraskuun loppuun mennessä 61 Euroopan unionin digipalveluasetuksen mukaista valitusta verkkoalustojen toiminnasta. Valituksissa ovat korostuneet suuret sosiaalisen median alustat, erityisesti Instagram, Facebook ja TikTok.
Pelkästään marraskuun aikana Traficom sai 30 verkkoalustojen toimintaa koskevaa valitusta, eli lähes puolet kaikista vuoden aikana saaduista valituksista. Digipalveluasetusta on sovellettu helmikuun 2024 puolivälistä lähtien.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Näyttää siltä, että kansalaiset alkavat tuntea paremmin digipalveluasetuksen tuomat oikeudet. Tämä on hieno asia. Valituksilla voi olla konkreettisista vaikutusta verkkoalustan toimintaan. Lisäksi ne antavat meille tärkeää tietoa siitä, minkälaisia ongelmia digipalveluasetuksen noudattamisessa on”, Traficomin projektipäällikkö Jarmo Riikonen sanoo.
Digipalveluasetuksen tavoitteena on parantaa verkon käyttäjien oikeuksia. Sen tavoitteena on tehdä verkkoalustojen, kuten some-alustojen, käytöstä reilumpaa ja turvallisempaa.
Digipalveluasetus asettaa verkkoalustoille monia velvoitteita. Alustoilla on esimerkiksi velvollisuus antaa käyttäjälle tietoja hänen tuottamansa sisällön poistamisesta tai muusta palvelun käytön rajoituksesta sekä kerrottava perustelut päätökselle. Perusteluissa on lisäksi oltava tieto siitä, miten käyttäjä voi hakea muutosta päätökselle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Alustoilla on myös velvollisuus ottaa vastaan ja käsitellä käyttäjien ilmoitukset alustoilla olevasta laittomasta sisällöstä. Alustojen pitää antaa tietoa ilmoituksen tehneelle käyttäjälle siitä, mihin toimiin ilmoitus on johtanut.
Jos alusta ei noudata velvoitteitaan, sen toiminnasta voi valittaa Traficomille. Monikansallisia alustajättejä, kuten suuria some-alustoja, valvoo Euroopan komissio ja sen maan viranomainen, jossa on kyseisen yrityksen päätoimipaikka. Traficom ottaa näissä tapauksissa valitukset vastaan ja siirtää ne eteenpäin toimivaltaiselle viranomaiselle.
Suurin osa Traficomin saamista valituksista on koskenut alustojen toimintaa, kun ne ovat rajoittaneet käyttäjien tilejä palveluissaan.
Traficomin ohjeet: toimi näin, jos kohtasit ongelmia verkkoalustalla
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
1. Dokumentoi ongelma ja oma toimintasi.
Ota esimerkiksi kuvakaappaukset tai tallenna ongelmaan liittyvät linkit. Ota myös jatkossa talteen kaikki alustan kanssa käytävä viestinvaihto ja päivämäärät. Dokumentointi helpottaa asian tutkimista.
2. Tee ilmoitus alustalle.
Tee ilmoitus alustan omien ohjeistusten mukaisesti. Ohjeita löytyy yleensä alustan tuki- ja ohjesivuilta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
3. Odota alustan vastausta.
Alustojen on käsiteltävä valitukset kohtuullisessa ajassa. Vastauksen tulisi sisältää ratkaisu tekemääsi ilmoitukseen, selkeät perustelut sekä tietoa siitä, miten päätökseen voi vaatia muutosta.
4. Jos et saa alustalta vastausta tai se on puutteellinen, tee valitus Traficomille.
Kuvaile ongelmaa ja sen käsittelyä alustan kanssa mahdollisimman tarkasti ja liitä yhteydenottoon kaikki ongelmaan liittyvät tiedostot.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »