Meta on jälleen saanut mittavat sakot Euroopan unionissa. Tällä kertaa miljoonarapsut kytkeytyvät huonosti hoidettuun tietoturvaongelmaan.
Irlannin tietosuojaviranomainen DPC on määrännyt Facebook-yhtiö Metalle kaikkiaan 251 miljoonan euron sakot rangaistuksena yhtiön toiminnasta vuosina 2017-2018. Heikko tietoturva johti miljoonien käyttäjätietojen vuotamiseen, eikä asiasta tiedottaminenkaan sujunut säädösten edellyttämällä tavalla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Facebookiin julkaistiin kesällä 2017 työkalu, jolla käyttäjät saattoivat katsella profiiliaan ulkopuolisen silmin. Yhdistettynä syntymäpäiväonnitteluja tuottavaan lisäosaan ominaisuus avasi hakkereille pääsyn profiileihin, mikä johti jopa 29 miljoonan käyttäjän tietojen vuotamiseen.
Osana vyyhtiä myös noin kolmen miljoonan EU-kansalaisen koko nimiä, sähköpostiosoitteita, uskonnollisia suuntaumuksia, julkaisuja, lasten henkilötietoja ja monia muita tietoja päätyi hakkerien käsiin, DPC kuvailee päätöksessään.
Miljoonasakko koostuu kahdesta osasta. Heikosti suunnitellusta tietoturvasta Metaa rangaistaan 240 miljoonalla eurolla, liian hitaasta ja epämääräisestä tiedottamisesta taas 11 miljoonalla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Euroopan unionin tietosuoja-asetus edellyttää teknologiayhtiöitä sekä huolehtimaan käyttäjiensä turvallisuudesta että tiedottamaan mahdollisista vuodoista tarkasti ja viipymättä, aiheesta kirjoittava TechCrunch taustoittaa. Näin Meta ei DPC:n mukaan tehnyt.
Irlannin tietosuojaviranomainen DPC vastasi tapauksen tutkinnasta, sillä Facebook-yhtiö Metan Euroopan-pääkonttori sijaitsee maassa.
Vaikka 250 miljoonan sakot saattavat ensivilkaisulla vaikuttaa mittavilta, on Meta kohdannut viime vuosina kovempiakin sanktioita. Vuonna 2023 seuraamusmaksut kohosivat 1,2 miljardiin euroon, ja vastikään marraskuussa EU määräsi yhtiölle miltei 800 miljoonan sakot Facebook Marketplaceen liittyvässä tapauksessa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »