Joukkorahoitusta keräävä Zefiro-lisäosa tekee älypuhelimesta puhallinsoittimen. Puhelimellaan voi soitella kuin perinteisellä huilulla.
Älypuhelin on nykyään puhelimen lisäksi laskin, tietokone, kamera, monille televisiokin, ja nyt se voi korvata myös puhallinsoittimet. Kickstarterissa rahoitusta keräävä, puhelimen USB-C-liitäntään kiinni napautettava lisäosa tekee puhelimesta nopeasti vaikkapa huilun tai klarinetin.
Lisäosa on nimeltään Zefiro, ja sen on kehittänyt italialainen Artinoise. Artikkelin julkaisuhetkellä Zefiro on jo saavuttanut 5 500 euron rahoitustavoitteensa kerättyään yli 13 000 euroa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kooltaan ja muodoltaan perinteistä muistitikkua muistuttava Zerifo sisältää puhalluksen voimakkuutta aistivan sensorin ollen saatavilla lukuisissa eri väreissä. Lisäosa on vain napautettava kiinni Android- tai iOS-puhelimeen ja valittava sovelluksesta haluttu soitin, minkä jälkeen kaikki onkin valmista. Sointuja voi tuottaa älypuhelimen ruutua napauttelemalla, ja Zefiro reagoi puhalluksiin perinteisen soittimen lailla.
Zefiron on määrä saapua myyntiin 45 euron hintaan helmikuussa 2025. Mikäli projektia tukee 12. joulukuuta mennessä, saa omansa kuitenkin ensimmäisten joukossa vain 29 eurolla, ja kympin enemmän panostamalla saa tarkemmalla puhallussensorilla varustetun Pro-version.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »