Samsung tulee viimeisimmän raportin mukaan julkistamaan alkuvuodeksi 2025 odotetut Galaxy S25 -sarjan huippupuhelimensa 23. tammikuuta Galaxy Unpacked -tilaisuudessa San Franciscossa, Yhdysvalloissa järjestettävässä tilaisuudessa.
Korealaisjulkaisu Financial News raportoi lähteisiinsä perustuen suunnitellusta julkistusajankohdasta ja -paikasta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin esiin nousi mahdollisuus jo julkistuksesta jo aivan tammikuun alkupäivinä, sillä Samsungin markkinointikysely viittasi mahdolliseen ennakkomyynnin alkuun 5. tammikuuta. Tämä aikataulu tyrmättiin sittemmin eri vuotajien toimesta. Esimerkiksi vuotaja Max Jambor kertoi omaan tyyliinsä X-julkaisussaan, ettei tieto tammikuun alun julkaisusta pidä paikkansa.
Nykyiset Galaxy S24 -sarjan huippupuhelimet Samsung julkisti 17. tammikuuta 2024.
Aiemmasta poiketen Samsungin uusi One UI 7 -ohjelmisto tullaan julkaisemaan uusien Galaxy S25 -puhelinten yhteydessä. Mukana odotetaan olevan merkittäviä käyttöliittymäuudistuksia sekä uusia Galaxy AI -tekoälytoimintoja.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Itse Galaxy S25 -puhelimiin Samsungin odotetaan tuovan maltillisia teknisiä uudistuksia, joista keskeinen on tietenkin viimeisimmän sukupolven järjestelmäpiiri. Useiden raporttien mukaan kaikki Galaxy S25 -puhelimet tulevat sisältämään Qualcommin Snapdragon 8 Elite -järjestelmäpiirin.
Aiemmin kaikissa Galaxy S23 -sarjalaisissa Samsung hyödynsi Snapdragon 8 Gen 2 for Galaxy -piiriä, mutta Galaxy S24 -sarjassa osalla markkinoista Galaxy S24 ja S24+ ovat olleet varustettu Samsungin omalla Exynos 2400 -järjestelmäpiirillä ja ainoastaan Galaxy S24 Ultra globaalisti Snapdragon 8 Gen 3 for Galaxylla.
Samsungin odotetaan julkistavan tammikuussa Galaxy S25:n, S25+:n ja S25 Ultran. Osaksi Galaxy S25 -mallistoa huhuttu ohuempi malli on yleisten odotusten mukaan tulossa myöhemmin, mutta toki Samsung saattaa tarjota myös siitä jonkinlaisen vilauksen jo muiden uutuuksien rinnalla.
Qualcommin uusi Snapdragon 8 Elite -järjestelmäpiiri tuo Galaxy S25 -puhelimiin merkittävästi lisää suorituskykyä Qualcommin oman suunnittelun Oryon-keskussuorittimella, uudella Adreno-grafiikkasuorittimella sekä Hexagon NPU -neuroverkkolaskentayksiköllä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Qualcommin mukaan Snapdragon 8 Elite on jopa 45 prosenttia nopeampi CPU-keskussuorittimen, jopa 40 prosenttia nopeampi GPU-grafiikkasuorittimen ja 45 prosenttia nopeampi NPU-neuroverkkolaskentayksikön osalta kuin Snapdragon 8 Gen 3. Samanaikaisesti Snapdragon 8 Elite on selvästi energiatehokkaampi. Virrankulutus on pienentynyt koko järjestelmäpiirin osalta jopa 27 prosentilla, CPU-keskussuorittimen osalta 44 prosentilla ja GPU-grafiikkasuorittimen osalta 40 prosentilla. Tekoälysuorituskyky wattia kohden on parantunut 45 prosentilla.
Lue lisää Snapdragon 8 Elitestä aiemmasta artikkelistamme!
Nähtäväksi jää, saako Samsung jälleen ensimmäisenä käyttöönsä Snapdragon 8 Elitestä korkeammalle kellotetun version viime vuosien tapaan.
Muuten kuin uuden järjestelmäpiirin osalta Galaxy S25 -puhelimiin odotetaan maltillisia uudistuksia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin vuotaja Steve Hemmerstoffer eli OnLeaks paljasti niin Galaxy S25:n, Galaxy S25+:n kuin myös Galaxy S25 Ultran designin mallinnoskuvissa yhteistyössä Android Headlines -sivuston kanssa.
Galaxy S25 Ultra on saamassa edeltäjäänsä pyöreämmät kulmat sekä täysin tasaiset sivut, mikä on uudistus Samsungilta huippumalliin. Galaxy S -sarjan sisarmalleista, kuten Galaxy S24:ssä ja S24+:sta, tasaiset sivut ovat jo entuudestaan tuttuja, ja Galaxy S25 ja Galaxy S25+ jatkavat samoilla linjoilla.
Aiemmissa huhuissa on lisäksi ollut esillä Galaxy S25 Ultran kamerakokoonpano.
Huhujen mukaan Galaxy S25 Ultrassa säilyisi 200 megapikselin pääkamera sekä 50 megapikselin 5x optisen zoomin telekamera. Lisäksi ultralaajakulmakameran tarkkuus olisi kasvamassa 50 megapikseliin Samsung ISOCELL JN3 -kennolla, jossa on 0,7 mikronin pikseliko.
Nykyisessä Galaxy S24 Ultrassa on yhä 12 megapikselin ultralaajakulma- ja 10 megapikselin 3x optisen zoomin telekamera. Aiemmin Galaxy S24 Ultraan huhuttiin myös uutta 50 megapikselin 3x-telekameraa, mutta sittemmin vuotaja Ice universe on todennut aiemmista tiedoistaan poiketen vain ultralaajakulmakameran olevan saamassa merkittävän päivityksen ja telekameroiden kennojen säilyvän ennallaan.
Galaxy S25 ja Galaxy S25+ jatkavat kolmella kameralla sisältäen todennäköisesti edelleen 50 megapikselin pääkameran sekä lisäksi pienemmän tarkkuuden ultralaajakulma- ja telekamerat.
Yhtenä uudistuksena Galaxy S25 Ultrasta pitäisi myös olla tulossa 16 gigatavun RAM-käyttömuistilla varustettu versio. Edeltävissä huippupuhelimissaan Samsung on tarjonnut enimmillään 12 gigatavua RAM-käyttömuistia.
Tiedot Kiinan viranomaistietokannasta ovat lisäksi paljastaneet ainakin Galaxy S25 Ultran tukevan satelliittiyhteyksiä. Samsungilta on kestänyt yllättävänkin kauan satelliittiyhteyksien tuomisessa puhelimiinsa. Apple toi valituissa maissa tarjotun tuen satelliittiyhteyksille jo syksyllä 2022 julkaistuihin iPhone 14 -puhelimiin ja sittemmin nyt vuonna 2024 esimerkiksi Google lisäsi tuen uusiin Pixel 9 -puhelimiinsa, aluksi Yhdysvalloissa. Lisäksi useat kiinalaiset älypuhelinvalmistajat ovat tukeneet satelliittiyhteyksiä, tosin kotimaahansa keskittyen.
Satelliittiyhteyksien tuen lisäksi kiinalaistietokannasta vahvistuksen on saanut edelleen 45 watin pikalataustuki Galaxy S25 Ultrassa, nyt tuella 15 voltin jännitteelle ja 3 ampeerin sähkövirralle.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »