Google-haku tarjoaa nyt tekoäly-yhteenvetoja entistä laajemmin. Kaikkiaan ne ovat saatavilla jo yli 100 alueella.
Googlen tekoäly-yhteenvedot ovat nyt käytettävissä muun muassa Yhdysvaltain ja Ison-Britannian lisäksi myös esimerkiksi Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kolumbiassa ja Nigeriassa. Kaikkiaan generatiiviseen eli tuottavaan tekoälyyn perustuva toiminto on vastikään julkaistu yli 100 alueelle, mutta Euroopan unionissa uudistusta joudutaan yhä odottelemaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tekoäly-yhteenvetoja voi alueesta riippumatta käyttää kaikilla tuetuilla kielillä, joita ovat esimerkiksi espanja, hindi, japani ja englanti. Kattavat listat tuetuista alueista ja kielistä ovat saatavilla Googlen verkkosivuilla.
Toiminnon tulisi helpottaa tiedonhakua koostamalla nopeasti sisäistettäviä yhteenvetoja hakutuloksista. Tätä nykyä yhteenvedoissa saatetaan esittää myös mainoksia.
Euroopan unionissa Google-haun tekoäly-yhteenvetoja ei vielä ole julkaistu, mikä liittynee unionin säännöksiin. Myös Apple vahvisti aiemmin tuovansa generatiiviseen tekoälyyn pohjautuvat ominaisuutensa alueelle muita myöhemmin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tekoäly-yhteenvedot julkaistiin ensimmäisillä alueilla toukokuussa, jolloin ne saivat välittömästi osakseen kyseenalaista julkisuutta omituisine vastauksineen. Nyt ominaisuus on saatavilla jo yli 100 maassa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »