Google TV Streamerin käyttökokemuksessa esiintyy ikävää viivettä. Ongelmia esiintyy nyt varsin yleisesti.
Google toi vastikään myyntiin uuden Google TV Streamer -laitteensa, joka on seuraaja tutulle Chromecast-mallistolle. Monet ovat jo ehtineet ottaa uutuuden käyttöönsä – ja törmänneet harmikseen monenlaisiin ongelmiin äänen ja kuvan toistuessa eri tahtiin.
Esimerkiksi Googlen tukipalstoille ja Redditiin kertyy jatkuvasti raportteja turhautuneilta käyttäjiltä, jotka kertovat samaa sanomaa. Kun TV Streamerilla katselee vaikkapa YouTube- tai Netflix-sisältöjä, alkavat kuva ja ääni syystä tai toisesta toistua eri tahtiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Käyttäjien mukaan ongelma korostuu pidemmässä käytössä vaikuttaen hiljalleen koko käyttöliittymään. Ero kuvan ja äänen toistossa on merkittävä ja kasvaa jatkuvasti, käyttäjät kuvailevat.
Raporttien perusteella häiriöitä esiintyy varsin yleisesti, eivätkä ne siis rajoitu älypuhelimen näytön peilaamiseen. Uusi Google TV Streamer vaikuttaa olevan päivityksen tarpeessa, mutta toistaiseksi Google ei ole reagoinut käyttäjien valituksiin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »