Google on julkaissut Android 15:n osaksi Androidin avoimen lähdekoodin projektia (AOSP).
Android 15 -julkaisu on poikkeuksellinen, sillä raportoidusti päivityksenä Pixel-puhelimilleen Google on tuomassa Android 15:n vasta lokakuussa. Tavallisesti uusien Android-versioiden julkaisut ovat tapahtuneet pääasiassa samanaikaisesti Pixel-päivitysten kanssa.
Google itse on toistaiseksi vahvistanut Pixel-puhelinten Android 15 -päivityksen olevan tulossa ”tulevina viikkoina”.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Googlen lisäksi Android 15:n nyt tapahtuneen AOSP-julkaisun jälkeen muut valmistajat aloittavat omien laitteidensa päivittämisen oman aikataulunsa mukaan.
Googlen mukaan valitut laitteet Samsungilta, Honorilta, iQOOlta, Lenovolta, Motorolalta, Nothingilta, OnePlussalta, Oppolta, Realmeltä, Sharpilta, Sonylta, Tecnolta, Vivolta ja Xiaomilta tulevat saamaan Android 15 -päivityksen ”tulevina kuukausina”.
Android 15 -päivityksiä edeltävä julkaisu osaksi avoimen lähdekoodin projektia antaa sovelluskehittäjille entistä enemmän aikaa sovittaa ja optimoida sovelluksensa uudelle käyttöjärjestelmäversiolle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ensimmäisen Android 15 Betan Google julkaisi maaliskuussa, ja jo ennen beetoja Android 15:n julkinen testivaihe pyörähti käyntiin kahden sovelluskehittäjille suunnatun esiversion myötä. Ensimmäisen Android 15 Developer Preview’n Google julkaisi jo 16. helmikuuta.
Kokonaisuutena Android 15:ssä Google keskittyy jälleen yksityisyyden ja turvallisuuden parantamiseen, sisällöntuottajien tukemiseen uusilla ominaisuuksilla sekä suorituskyvyn kohentamiseen. Myös suurempien näyttöjen tukea viedään taas eteenpäin.
Tätä nykyä merkittävimmät toiminnalliset uudistukset tapahtuvat usein Google-palvelujen päivityksinä alla toimivan Android-käyttöjärjestelmän sijaan. Androidin uudistukset keskittyvätkin laajasti alustan turvallisuuteen ja toimivuuteen sekä mahdollisuuksiin kehittäjille.
Android 15 tuo mukanaan uuden Private Space -yksityistilan, joka mahdollistaa valittujen sovellusten asettamisen erilliseen tilaan, johon pääseminen vaatii sormenjälki-, pääsykoodi- tai muuta tunnistautumista. Private Space -sovelluksiin pääsee siirtymään sovellusnäkymän alalaidasta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yksityistilaan siirrettyjen sovellusten tiedot ja ilmoitukset erotetaan myös muusta puhelimesta erilliseen käyttäjäprofiiliin, eivätkä sovellukset näy avoinna olevien sovellusten näkymässä, asetuksissa tai muissa sovelluksissa yksityistilan ollessa lukittuna.
Useammat valmistajat ovat jo aiemmin tarjonneet omia Googlen nyt esittelemää Private Spacea vastaavia ominaisuuksiaan.
Private Spacen lisäksi Google on esitellyt useita muitakin parannuksia Androidin turvallisuuteen.
Valituissa laitteissa myöhemmin tänä vuonna kriittisten Google-tilin tai laitteen asetusten, kuten PIN-koodin, muuttaminen tai pääsyavainten käyttö, muissa kuin tunnetuissa sijainneissa vaatii lisäksi jatkossa biometristä tunnistautumista, eli nämä eivät onnistu suoraan pelkällä PIN-koodilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Android 15:ssä käyttöjärjestelmä myös pääsääntöisesti piilottaa kertakäyttösalasanat ilmoituksista vaikeuttaakseen niitä vakoilevien sovellusten toimintaa.
Muuten kuin turvaominaisuuksien osalta, tableteilla ja taittuvanäyttöisissä laitteissa Google mahdollistaa Android 15:ssä sovellusparien tallentamisen. Näytön voi jakaa kahdelle sovellukselle, jotka voi tallentaa sovellusparina kuvakkeeksi kotinäkymään. Tällainen mahdollisuus on nähty aiemmin muun muassa OnePlussan taittuvanäyttöisessä Openissa, ja nyt Google tuo sen osaksi Androidia.
Android 15:ssä Google panostaa myös satelliittiyhteyksien tukeen. Android 15 tuo viestisovelluksille tuen lähettää ja vastaanottaa viestejä satelliittiyhteydellä. Käyttöjärjestelmä saa myös käyttöliittymäelementtejä, jotka varmistavat johdonmukaisen satelliittiyhteyksien käyttökokemuksen.
Yksityisyyden ja turvallisuuden saralla Android 15 sisältää lisäksi viimeisimmät versiot Privacy Sandbox -toiminnosta, jonka on tarkoitus auttaa kohdentamaan mainoksia uudella tavalla evästeiden sijaan yksityisyys huomioiden, sekä Health Connectista, joka synkronoi aktiivisuus- ja terveystietoja eri sovellusten välillä. Health Connectin uudessa versiossa on mukana laajemmin datatyyppejä aktiivisuuden, ravinnon ja muiden osa-alueiden osalta. Lisäksi Google mainitsee Android 15:n yhteydessä jo myös Android 14 QPR2:ssa julkaistun osittaisen näytön jakamisen, joka mahdollistaa vain tietyn sovellusikkunan jakamisen tai tallentamisen videolle koko näytön sijaan.
Osana Android 15:ää on uusi FileIntegrityManager-kokonaisuus, joka hyödyntää Linux-kernelin fs-verity-toimintoa. Sillä tiedostot voidaan salata kustomoiduilla kryptografisilla allekirjoituksilla, joka varmistaa, ettei niitä ole muokattu tai ne ole korruptoituneet. Googlen mukaan tämä parantaa turvallisuutta muun muassa parantaen suojausta mahdollisilta haittaohjelmilta ja sovellusten tiedostojen luvattomalta muuttamiselta.
Mitä tulee sisällöntuottajien tukemiseen uusilla ominaisuuksilla, tarjoaa Android 15 uusia sovelluksen sisäisen kameran hallinnan toiminnallisuuksia, jotka antavat enemmän hallintamahdollisuuksia kameralaitteistoon ja algoritmeihin tuetuissa laitteissa. Google mahdollistaa muun muassa kehittäjille kameran esikatselukuvan kirkkauden säätämisen kuin myös tarjoaa laajat säätömahdollisuudet kuvausvalon voimakkuuden hallintaan.
Suorituskyvyn ja laadun parantamisen saralla Android 15 sisältää myös merkittävän uudistuksen uusilla Android Dynamic Performance Framework -kyvykkyyksillä (ADPF). Nämä uudet rajapinnat mahdollistavat tuetuissa laitteissa muun muassa pelien ja muiden korkeaa suorituskykyä vaativien sovellusten toimivan suoremmin yhdessä Android-laitteiden virran- ja lämmönhallinnan järjestelmien kanssa.
Uusien mahdollisuuksien myötä Android-laitteen pitäisi pystyä paremmin vastaamaan sen CPU-keskussuorittimeen, GPU-grafiikkasuorittimeen ja lämmönhallintaan liittyviin sovellusten vaatimuksiin. Toisaalta uudet mahdollisuudet auttavat myös sovellusten pitkäkestoisia taustatehtäviä toimimaan paremmalla energiatehokkuudella.
Yhtenä tavoitteena Googlella Android 15:ssä on helpottaa ja sulavoittaa NFC-toimintoja. Tähän pyritään erilaisilla taustalla tapahtuvilla muutoksilla NFC-yhteyden toimintaan.
Android 15:n myötä Google on siirtämässä myös aiemmin Google Play -palvelujen kautta tarjotun sovellusten arkistoinnin käyttöjärjestelmätason ominaisuudeksi. Sovellusten arkistointi mahdollistaa vähän käytettyjen sovelluksen arkistoinnin tallennustilan vapauttamiseksi.
Sovelluskehittäjille Android 15 tarjoaa lukuisia uusia mahdollisuuksia
Taittuvanäyttöisissä laitteissa Android 15 mahdollistaa sovellusten kertovan, että ne voivat toimia laitteiden sisältämillä pienillä kansinäytöillä. Sovellukset saavat lisäksi uuden mahdollisuuden havaita, milloin käynnissä on näytön tallennus ja ilmoittaa tästä käyttäjille. Android 15 mahdollistaa sovelluksille myös paremmin SDR- ja HDR-sisältöjen yhtäaikaisen esittämisen näytöllä esimerkiksi esikatselukuvissa.
Android 15:ssä Google tulee tarjoamaan kehittäjille myös entistä enemmän tietoa sovellusten käynnistymisestä sekä siitä, mikä sovelluksen käynnisti. Lisäksi tarjolle tulee muutenkin kattavampia tietoja.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »