Apple on järjestämässä syksyn merkittävän julkistustilaisuutensa maanantaina 9. syyskuuta. Tuolloin Applen on odotettu julkistavan uudet iPhonensa, Apple Watchinsa ja AirPods-kuulokkeensa.
Mahdollisesti jo syyskuussa nähdään myös uuden iPad minin lanseeraus.
Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman on todennut X-julkaisussaan, että monissa Apple Store -kaupoissa nykyistä iPad miniä on saatavilla vain vähäisissä määrin eri versioina. Lisäksi lähteet Applen sisältä kertovat Gurmanille laitteen saatavuuden olevan ”rajoitettu”.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Gurmanin mukaan heikentynyt saatavuus voi olla merkki siitä, että uusi iPad mini on tulossa.
Nykyisen iPad minin Apple julkaisi jo syyskuussa 2021, ja uutta versiota on aiemminkin huhuttu vuoden 2024 jälkipuoliskolle.
Aiempien raporttien mukaan iPad mini ei saisi suurta päivitystä, vaan kyse olisi lähinnä tekniikkapäivityksestä uuteen järjestelmäpiiriin sekä mahdollisesti muihin ominaisuuksiin, kuten kameroihin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
iPad mini uudistui merkittävästi vuonna 2021 esitellyssä mallissa, joka toi suuremman 8,3 tuuman näytön pienemmillä reunuksilla. Nykyisessä iPad minissä järjestelmäpiirinä on A15 Bionic, joka on tuttu myös iPhone 13 -puhelimista, sekä vain 4 gigatavua RAM-käyttömuistia.
Aiemmin paljastuneiden tietojen mukaan tuleva iPad mini voisi olla varustettu A17-piirillä, mikä mahdollistaisi sille tuen uusille Apple Intelligence -tekoälytoiminnoille.
Uuden iPad minin tulo jo syyskuussa ja 9. syyskuuta järjestettävässä tilaisuudessa on vielä kysymysmerkki. Applelta odotetaan lisää uutuuksia mahdollisesti lokakuussa, jolloin sen on odotettu esittelevän uusia Mac-tietokoneita M4-sarjan piireillä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »