Microsoft haluaa tehostaa taulukkolaskentaa Excelissä. Valmisteilla on tarpeeseen optimoitu kielimalli.
Generatiivinen eli tuottava tekoäly on yleistynyt nopeasti sekä Windowsissa että Microsoftin toimistosovelluksissa, mutta taulukkolaskentaan perinteiset kielimallit eivät sovellu kovinkaan hyvin. Taulukoiden tulkinta vaatii erikoistuneita ratkaisuja, joihin Microsoft pyrkii ennen pitkää vastaamaan varta vasten kehitellyllä kielimallilla.
Tuleva ”Spreadsheet LLM” (LLM, Large Language Model eli suuri kielimalli) koostuu The Registerin tietojen mukaan kolmesta osasta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ensimmäinen osa analysoi taulukon jättäen huomiotta merkityksettömät, itse dataan kuulumattomat tiedot, toisen muuntaessa kokonaisuuden helposti käsiteltävämpään muotoon. Kolmannen tehtävä on yhtenäistää karsitut tiedot ja valmistella ne työstämistä varten.
Taulukkolaskennan kielimallin kehitystyö on kaikesta päätellen jo pitkällä, mutta esimerkiksi solujen taustavärejä se ei toistaiseksi osaa tunnistaa. Näyttääkin siltä, että sen laajaa julkaisua on vielä odoteltava.
Alustavissa testeissä ”SpreadsheetLLM” on jo kuitenkin päihittänyt esimerkiksi ChatGPT:stä tutun GPT-4-kielimallin taulukoiden käsittelyyn liittyvissä tehtävissä 25,6 prosentilla, The Register kertoo.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nähtäväksi jää, kuinka Excel-työskentely tulevaisuudessa muuttuu. Ainakin tylsät ja toisteiset tehtävät voinee aikanaan yhä monipuolisemmin ulkoistaa tekoälylle.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »