Yleisradio on tehnyt viimeisen noin puolen vuoden aikana palveluihinsa muutoksia, joiden myötä käyttäminen edellyttää kirjautumista. Yle Areenan mobiilisovelluksessa kirjautumista alettiin edellyttää jo joulukuussa 2023 ja kevään 2024 aikana vaatimus laajeni Yle Areenan tv-sovelluksiin ja Yle-sovellukseen. Palveluihin kirjaudutaan Yle Tunnuksella.
Selainpohjaisia palveluita voi edelleen käyttää kirjautumatta.
Tietosuojavaltuutetun toimisto avasi aiemmin tutkinnan, jossa selvitettiin Ylen palveluiden kirjautumisvaatimuksen laillisuutta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nyt Yle on antanut vastauksensa tietosuojavaltuutetun selvityspyyntöön.
”Muutoksen taustalla ovat digitaalisen toimintaympäristön ja mediankäytön muutos kohti henkilökohtaisia ja vuorovaikutteisia palveluja, joita käyttäjät odottavat myös Yleltä. Kirjautumisen kautta sisällöt löytävät yleisönsä entistä tehokkaammin ja osuvammin Ylen laajasta sisältötarjonnasta. Myös palveluiden saavutettavuus paranee. Yle Areenan sisältöjä voi edelleen käyttää myös ilman kirjautumista verkkoselaimilla”, toteaa Ylen strategia- ja asiakkuusjohtaja Marit af Björkesten.
Yle kertoo kirjautumisen myös parantavan palvelua, sillä se mahdollistaa toistetun sisällön jatkamisen samasta kohdasta toisella laitteella. Samoin kirjautuminen helpottaa esimerkiksi saavutettavuuteen ja kieleen liittyvien asetusten hallintaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
“Palvelu on toteutettu lakien, asetusten ja alan parhaiden käytäntöjen mukaan. Keräämme käyttäjästä vain Ylen sisältöjen suositteluun välttämättömiä tietoja. Yle ei koskaan pyydä esimerkiksi henkilötunnuksia sisältöpalveluissaan”, af Björkesten sanoo.
Yle Tunnus -kirjautumisen kautta jokainen voi Ylen mukaan myös itse vaikuttaa siihen, minkälaisia suosituksia hän haluaa tai ei halua ja mitä tietoja hän päättää antaa Ylen käyttöön. Kirjautunut käyttäjä voi myös valita, ettei halua personoituja sisältösuosituksia. Yle Tunnuksella kirjautuneet pääsevät hallinnoimaan myös evästeitä kätevästi omissa tiedoissaan.
“Tarjoamme turvallisen tavan hallinnoida omia tietoja, emmekä luovuta tai myy niitä Ylen ulkopuolelle kaupallisiin tarkoituksiin. Kerromme palveluidemme käyttäjien tietojen käsittelyn oikeusperusteet ja käyttötarkoitukset avoimesti verkkosivuillamme.”
Tietosuojavaltuutetun selvityspyynnössä pyydettiin myös selventämään, miksi maksuttoman palvelun käytössä vaaditaan käyttämään pankkitunnuksia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
“Yle Tunnuksen ja Ylen palveluiden käyttö ei edellytä pankkitunnuksien käyttöä”, af Björkesten painottaa. Vahvaa tunnistautumista tarvitaan vain, jos Suomessa asuva käyttäjä haluaa käyttää kaikkea Areenan sisältöä jostakin toisesta EU-maasta käsin. Kotipaikka varmennetaan tällöin kertaluontoisesti väestötietojärjestelmästä Suomi.fi-tunnistuksen avulla.
“Olemme tehneet kevään aikana muutoksia evästekäytäntöihimme ja tietosuojasivuillemme, ja ne ovat nyt toivottavasti entistä selkeämpiä Ylen palveluiden käyttäjille”, Marit af Björkesten kertoo.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »