Tavalliselle kuluttajalle kiinnostavimmat Microsoftin julkistukset saattavat kuitenkin olla vuorossa vasta 20. toukokuuta, jolloin Microsoft myös järjestää tekoälyteemaisen lanseeraustapahtuman juuri ennen 21.-23. toukokuuta Seattlessa sekä verkossa järjestettävää Build-kehittäjäkonferenssiaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Microsoft on nyt lähettänyt kutsuja tulevaan toukokuun tilaisuuteen medioille, kertoo The Verge.
Tilaisuudessa Microsoft tulee kertoman tekoälyvisiostaan sekä laitteiden että ohjelmiston osalta. Suorana lähetyksenä tilaisuutta ei tulla tarjoamaan, vaan kyse on vain paikan päälle saapuville medioille suunnatusta tilaisuudesta.
The Vergen lähteiden mukaan Microsoft aikoo esitellä vasta tilaisuudessaan 20. toukokuuta uudet kuluttajaversiot Surface Pro 10:stä ja Surface Laptop 6:sta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Odotukset Microsoftin julkistussuunnitelmien yksityiskohtien suhteen ovat olleet ilmassa, sillä Microsoftin on odotettu tuovan Surface Pro 10:n ja Surface Laptop 6:n saataville erilaisina versioina – joko Intelin suorittimilla tai Qualcommin Arm-arkkitehtuurin Snapdragon X Elitellä. Jo aiemmat raportit ovat kertoneet, että ensin näistä markkinoille ovat tulossa Intel-versiot ja Qualcomm-versiot myöhemmin kesällä.
Microsoft saattaakin esitellä Intel-suorittimelliset versiot Surface Pro 10:stä ja Surface Laptop 6:sta jo torstaina 21. maaliskuuta, mutta nämä voivat olla suunnattu yritysasiakkaille eivätkä välttämättä saavu ainakaan laajemmin kuluttajamyyntiin.
Mitä Windows 11:n uudistuksiin tulee, jo aiemmissa raporteissa Microsoftilta on huhuttu muun muassa uutta ”AI Explorer” -toimintoa, jolla voisi muun muassa etsiä kaikkea aiemmin tietokoneella tekemäänsä luonnollisilla pyynnöillä ja joka tekee erilaisia älykkäitä ehdotuksia käytön perusteella.
Markkinoille odotetaan vuoden 2024 aikana uusia tekoäly-PC:eitä, joissa on muun muassa osana suoritinta erillinen NPU-neuroverkkolaskentayksikkö. Osa uusista Windowsin tekoälytoiminnoista voi vaatia näitä viimeisimpiä suorittimia ja näin laitevalmistajat ovat innoissaan mielenkiintoisten toimintojen mahdollisesti kiihdyttäessä tietokonemyyntiä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Windows 11:n 24H2-päivityksen uudistuksista Microsoft saattaa kertoa vasta toukokuun tilaisuudessaan, jos tilaisuus 21. maaliskuuta keskittyy enemmän uusiin yritysratkaisuihin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »