Nokialla on ollut jo vuodesta 2021 alkaen käynnissä patenttikiista kiinalaisen Oppon kanssa, sillä yhtiöt eivät ole onnistuneet löytymään sopua patenttien lisensoinnista Nokialle maksettavan korvauksen tasosta.
Nokia ja Oppo ovat osana kiistaa haastaneet toisiaan oikeuteen monissa eri maissa Euroopassa ja Aasiassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nokian haastettua Oppon oikeuteen patenttiloukkausista, vastasi Oppo omilla kanteillaan Nokiaa vastaan pyrkien näin parantamaan omaa neuvotteluasemaansa. Nyt Nokia-johtaja Clemens Heusch on nostanut esiin LinkedIn-julkaisussaan, kuinka kaikki kahdeksan Oppon Nokiaa vastaan esittämää patenttia ovat kohdanneet Oppon kannalta erilaisia negatiivisia päätöksiä. Tämä puolestaan vahvistaa Nokian asemaa kiistassa Oppoa vastaan.
Heusch toimii Nokialla maailmanlaajuisesti patenttioikeudenkäynneistä ja -kiistoista vastaavana johtajana.
”Oppo asetti elokuun 2021 ja toukokuun 2022 välisenä aikana kahdeksan 5G-patenttiaan Nokian verkkoliiketoimintaa vastaan Saksassa”, kertoo Clemens Heusch. ”Viime viikolla Euroopan patenttivirasto alustavassa lausunnossaan totesi jälleen yhden Oppon patenteista mitättömäksi. Tämä tarkoittaa, että kaikki kahdeksan meitä vastaan asetetuista Oppo-patentista on nyt kumottu, niistä on annettu kielteisiä pätevyyslausuntoja ja/tai tuomioita loukkaamattomuudesta.”
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Julkaisunsa yhteyteen Heusch on liittänyt taulukon, jossa on listattu miten Oppon Nokiaa vastaan asettamille patenteille on käynyt.
Samalla Heusch on nostanut esiin, kuinka Nokia on menestynyt omissa kanteissaan Oppoa vastaan. Nokia on saanut kiistan aikana suosiollisia oikeuden päätöksiä Saksasta, Alankomaista, Brasiliasta, Isosta-Britanniasta ja Intiasta.
”Kannustamme yhä edelleen Oppoa pelaamaan sääntöjen mukaan ja sopimaan lisenssistä oikeudenmukaisin ja kohtuullisin ehdoin sen sijaan, että jatkaisi toimintaansa ilman”, toteaa Heusch.
Kuten tavallista, täysin ei Nokiakaan ole kanteissaan onnistunut. Esimerkiksi heinäkuussa Nokia koki takaiskun Ranskassa, kun tuomioistuin totesi kaksi Nokian patenttia mitättömiksi. Ranskalaisoikeuden mukaan Nokian patenteilla ei kuitenkaan ollut keksinnöllistä uutuusarvoa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Toistaiseksi merkittävimmät voittonsa Nokia on saavuttanut Saksassa, minkä seurauksena Oppo ja sen alabrändit OnePlus sekä Realme vetäytyivät Saksan markkinoilta vaiheittain jo viime vuoden puolelta alkaen. Saksalaisoikeus totesi Oppon loukkaavan Nokian patentteja, joka avasi Nokialle tien hakea tuotteita myyntikieltoon.
Patenttikiistoissa erilaiset oikeuden päätökset toimivat lähinnä neuvottelun työkaluina. Yleisimmin lopulta päädytään sopuun yhtiöiden välillä, mutta se voi kestää hyvin pitkään, kuten on jo nyt nähty Nokian ja Oppon välisessä kiistassakin.
Oppon lisäksi Nokialla on vastaava kiista kesken myös toisen kiinalaisen älypuhelinvalmistajan Vivon kanssa. Vivo jakaa tiettävästi osin saman omistajataustan kuin Oppo.
Käytännössä kiistassa myös Nokian ja Oppon sekä Vivon välillä on kyse patenttien lisensoinnin korvauksen tasosta: Oppo ja Vivo haluaisivat maksaa vähemmän kuin mitä Nokia on ollut valmis hyväksymään.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Maailmanlaajuisesti sekä Oppo että Vivo lukeutuvat maailman suurimpien TOP5-älypuhelinvalmistajien joukkoon, joten Nokian patenttilisensoinnin näkökulmasta ne ovat merkittäviä toimijoita. Kyse Oppo-kiistassakin on jopa sadoista miljoonista euroista.
Nokia on todennut asettavansa patenttisalkkunsa arvon puolustamisen tiettyjen lisensoinnin määräaikojen saavuttamisen edelle. Kaikkien kanssa Nokian ei ole tarvinnut viime aikoina riidellä, sillä 30. kesäkuuta Nokia kertoi solmineensa Applen kanssa uuden pitkäkestoisen sopimuksen patenttilisensoinnin jatkosta vuoden 2024 alusta eteenpäin.
Laajan patenttisalkun lisensointi on erittäin tärkeä osa Nokian nykyliiketoimintaa. Nokialla on paljon patentteja liittyen eri mobiiliverkkostandardeihin, mutta myös esimerkiksi Wi-Fi- ja videopakkausstandardeihin. Lisäksi Nokialla on runsaasti myös muitakin kuin standardoituun teknologiaan liittyviä patentteja.
Vuonna 2022 Nokian patenttilisensoinnin sisältävä Teknologia-liiketoimintaryhmä ylsi 1,595 miljardin euron liikevaihtoon ja 1,208 miljardin euron liikevoittoon, vaikka sopimusten puuttuminen Oppon ja Vivon kanssa painoikin kehitystä, kun niiden osalta ei kirjattu lainkaan liikevaihtoa vuoden 2022 aikana. Liikevaihtoa ja -voittoa tuki Microsoftin kanssa tehdyn sopimuksen muutos käytännössä pysyväksi lisenssiksi, joka johti 305 miljoonan euron ylimääräiseen liikevaihtokirjaukseen loppuvuodesta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »