Google hakee kumppania myös silmälaseja muistuttavien lisätyn todellisuuden lasien valmistajaksi keskittyessään itse enemmän ohjelmistopuoleen.
Googlella on takanaan vaiheikas historia lisätyn todellisuuden kehitystyössä.
Vuoden 2022 aikana raportoitiin Googlen kehittävän lisätyn todellisuuden laseja Project Iris -projektissa, jonka tavoitteena oli tuoda markkinoille tavallisia silmälaseja ulkonäöltään muistuttavat lasit älytoiminnoilla ja Googlen palveluilla, kuten Google Maps tai Google Lens. Kesäkuun lopulla kuultiin raportti, jonka mukaan Google oli lopettanut tämän Iris-projektin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Jo kesäkuussa kerrottiin myös, että nyt Googlella on suunnattu katseet ohjelmistoalustan kehittämiseen lisätyn todellisuuden laseille. Google pyrkii siis toistamaan Androidin toimintamallin uudessa tuotekategoriassa: Google kehittää käyttöjärjestelmän, jonka laitevalmistajat lisensoivat Googlen palvelujen kera.
Googlen lisätyn todellisuuden lasien kehityksen mainitaan olleen poukkoilevaa. Esimerkiksi näyttöratkaisusta oli erimielisyyttä siitä, tulisiko lasien olla varustettu väri- vai monokrominäytöllä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Projekti keskittyi aluksi silmälaseihin, sitten aurinkolaseihin ja sitten jälleen alkuperäisen suunnitelman silmälaseihin. ”Puolen vuoden välein ohjelmassa tapahtui suuri käänne”, lähteet kommentoivat. ”He katsoivat asiaa ja sanoivat: ’Haluamme hieman erilaisen tuotteen'”.
Lopulta Iris-projekti lopetettiin jo tammikuussa 2023, vaikka asia nousikin julkisuuteen vasta kesäkuussa.
Helmikuun alussa Galaxy Unpacked -julkistustilaisuudessaan Samsung kertoi kumppanuudestaan Googlen ja Qualcommin kanssa laajennetun todellisuuden (XR, extended reality) laitteiden kehittämisessä. Googlen osuus tässä yhteistyössä olisi uusi versio Android-käyttöjärjestelmästä, Qualcomm tarjoaa piirit ja Samsung luo laitteen niiden ympärille.
Googlen sisällä yhteistyöprojekti Samsungin kanssa kulkee Moohan-nimellä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Samsung on raportoidusti suhtautunut tiukasti Googlen omiin laitekehityshankkeisiin lisätyn todellisuuden saralla pelätessään sen kehitystyöstä tietoja voivan paljastua kilpaileville Google-tiimeille.
Tulevan, yhteistyössä syntyvän Apple Vision Pron haastajan osalta Samsungin kerrotaan olevan johtoasemassa ja tekevän päätökset esimerkiksi tuotteen ominaisuuksista.
Heinäkuussa raportoitiin Applen 5. kesäkuuta tapahtuneen Vision Pro -julkistuksen laittaneen Samsungin suunnitelmat uusiksi. Samsungin kerrottiin palanneen laitteensa kanssa takaisin suunnittelupöydälle ja aikataulun tästä syystä viivästyvän. Alun perin Samsungin laajennetun todellisuuden lasien piti tulla tuotantoon jo varhain 2024, mutta aikataulu lykkääntyi raportoidusti ainakin puolella vuodella.
Nyt Insiderin lähteistä osa epäilee sitä, mahdollistaako aikataulu Apple Vision Prota vastaan kilpailukykyisen tuotteen kehittämisen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Helmikuisen yhteistyöjulkistuksen yhteydessä Samsung ja Google totesivat lisätietoja suunnitelmista olevan luvassa vielä kuluvan vuoden aikana. Toistaiseksi lisää ei kuitenkaan ole vielä hiiskuttu.
Hiljattain verkkoon ilmestyneissä vuotokuvissa nähtiin rujon näköinen prototyyppilaite.
Pidemmällä aikavälillä suurempien laajennetun todellisuuden lasien jälkeen Googlen johto uskoo yhä kevyempien älylasien tulevaisuuteen.
Google kehittää nyt uutta Micro XR -käyttöjärjestelmää, jonka osalta se hakee myös laitevalmistajakumppania tai -kumppaneita. Lähteiden mukaan tavoitteena on löytää kumppani vuoden loppuun mennessä. Vahva vaihtoehto tältäkin osin on Samsung. Kevyempien älylasien julkaisua pidetään mahdollisena vuonna 2025.
Ohjelmiston ohella kaikkea tulevaisuuden laseihin liittyvää laitteistokehitystäkään Google ei ole hylännyt. Googlella kerrotaan edelleen olevan tiimi kehittämässä microLED-näyttöteknologiaa. Google osti teknologiaan keskittyneen Raxiumin vuonna 2022.
Kokonaisuutena lähteet epäilevät Googlen strategiaa ja sen heikkoa sitoutumista kehitystyöhön.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »