Mercedes-Benz ottaa jatkossa autoissaan käyttöön Android Automotive -käyttöjärjestelmän, muttei kuitenkaan Googlen palveluilla varustettuna versiona.
Tavallisen Androidin tavoin myös Android Automotive -käyttöjärjestelmä on avoimen lähdekoodin projekti, ja myös muut kuin käyttöjärjestelmän alun perin luonut Google ovat kehittäneet sen pohjalta omia ratkaisujaan.
Mercedes-Benz-autoissa tullaankin näkemään ranskalaisen PSA-taustaisen, tätä nykyä itsenäisesti osana Forvia-ryhmää toimivan autoalan alihankkijan Faurecian kehittämä versio Android Automotivesta yhdessä portugalilaisen Aptoiden tarjoaman sovelluskaupan kanssa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Vuodesta 2023 alkaen monivuotisen kumppanuuden myötä Mercedes-Benz-autoissa niiden MBUX-tieto- ja viihdejärjestelmän pohjana tulee toimimaan Faurecian toimittama Android Automotive. Aptoiden kokonaisuuteen tarjoamassa sovelluskaupassa on tällä hetkellä tarjolla lähemmäs 250 sovellusta navigoinnin, liikennetietojen, suoratoistopalvelujen, maksuratkaisujen ja pysäköinnin ja lataamisen osalta.
Faurecia Aptoide Automotive -yhteisyrityksellä on asiakkainaan entuudestaan myös Volkswagen-ryhmä ja BMW. Tammikuussa Faurecia kertoi, että jo yli 3 miljoonassa autossa on käytössä sen toimittama alusta Aptoide-sovelluskaupalla.
Verrattuna Googlen tarjoamaan ratkaisuun, jossa on mukana Google-palvelut ja käytössä Google-tili, tarjoaa Faurecian vaihtoehto enemmän joustavuutta autonvalmistajien näkökulmasta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Tarjoamme paljon enemmän kustomoitavissa olevan sovelluskaupan, jossa jokainen valmistaja voi todella omaksua ratkaisun omalla tavallaan, valita ekosysteeminsä ja hallita henkilötietoja, mikä on tärkeä asia”, kommentoi Faurecia Aptoide Automotiven johtaja Thomas Belin.
Googlen palveluilla varustetun Android Automotiven osassa automallejaan tarjoavat muun muassa Volvo ja sen sisarbrändi Polestar, Renault sekä General Motorsin Chevrolet- ja GMC-brändit. Lisäksi Ford ja Honda ovat ottamassa käyttöön Googlen palveluilla varustetun Android Automotiven.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »