Suomenkin älypuhelimarkkinoille alkuvuoden 2022 aikana rantautunut Oppon siipien alla OnePlussan tavoin toimiva Realme-brändi tulee julkistamaan uuden Realme GT Neo 3 -älypuhelimensa Kiinassa tiistaina 22. maaliskuuta.
Realme GT Neo 3:n odotetaan saapuvan aikanaan myyntiin Euroopassakin, mutta lanseeraus saattaa tapahtua vasta jonkin verran myöhemmin kuin Kiinassa.
Nyt Realme on julkaissut tulevasta älypuhelimestaan ensimmäisen sen myös etupuolelta paljastavan kuvan. Uusi kuva vahvistaa Realme GT Neo 3:n olevan varustettu kohtuullisen kokoisilla reunuksilla näytön ympärillä sekä näytön yläreunan keskellä sijaitsevalla etukamerareiällä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uudessakin kuvassa Realme GT Neo 3 nähdään sinisenä Le Mans -värivaihtoehtona, joka kunnioittaa autourheiluperinteitä ja legendaarista Le Mansin rataa.
Lisäksi Realmen markkinointijohtaja Xu Qi Chase on jakanut myös alta löytyvän valokuvan Realme GT Neo 3:n etupuolesta.
Realme GT Neo 3 on ennakkoon erittäin mielenkiintoinen älypuhelin, sillä se tulee olemaan jo vahvistetulla tavalla yksi ensimmäisiä MediaTekin uudella Dimensity 8100 -järjestelmäpiirillä sekä sisältämään akun 150 watin pikalatauksen, joka lataa akun 50 prosentin varaukseen vain 5 minuutissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Muiden paljastuneiden tietojen mukaan Realme GT Neo 3:ssa on 6,7 tuuman ja Full HD+ -tarkkuuden AMOLED-näyttö, näytönalainen sormenjälkilukija, 50+8+2 megapikselin takakamerat sekä 16 megapikselin etukamera. Realme GT Neo 3 -ennakkokuvien perusteella pääkamera on varustettu myös optisella kuvanvakaimella.
Realme itse on jo vahvistanut puhelimesta esimerkiksi 4 129 neliömillimetrin kokoisen höyrykammion jäähdytysjärjestelmän osana sekä erillisen näytön ajuripiirin.
Tiettävästi Realme GT Neo 3:sta on tulossa kaksi versiota. 150 watin pikalatausta tukevassa versiossa on 4 500 milliampeeritunnin akku, ja toinen versio on varustettu suuremmalla 5 000 milliampeeritunnin akulla yhdistettynä 80 watin pikalataukseen.
Itsensä lisäksi Realme GT Neo 3 on mielenkiintoinen myös siinä mielessä, että että huhujen mukaan OnePlussalta on tulossa sen kanssa pitkälti identtinen älypuhelin, mahdollisesti OnePlus Nord 3 -mallinimellä, huhti-kesäkuun aikana. OnePlus on jo erikseen vahvistanut tuovansa pian markkinoille sekä Dimensity 8100 -järjestelmäpiirin että akun 150 watin pikalatauksen.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »