Google on kertonut tukevansa Nest-tuotteitaan eli eri älykodin laitteitaan kriittisillä virhekorjauksilla tietoturvapäivityksillä ainakin viiden vuoden ajan tuotteiden myyntiintulosta.
Nest-laitteet päivittyvät automaattisesti tarkastaen uuden päivitysten saatavuuden säännöllisesti.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Osaltaan Nest-laitteiden turvallisuutta on vuodesta 2019 alkaen parantanut myös uusi varmistetun käynnistyksen prosessi, joka varmistaa laitteen käynnistyksen yhteydessä käytössä olevan oikean, aidon ohjelmiston.
Lisäksi vuonna 2019 tai myöhemmin esitellyt Googlen Nest-älykotilaitteet on validoitu turvallisuutensa osalta kolmansien osapuolten määrittelemien standardien, kuten esimerkiksi Intenet of Secure Things Alliancen (iotX), mukaisesti.
Google kertoo Nestin osallistuvan myös Googlen haavoittuvuuksien löytämisestä palkitsevaan ohjelmaan, jossa tietoturvatutkijoille on tarjolla rahallisia palkkioita löytämiensä haavoittuvuuksien kertomisesta Googlelle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Älykodin laitteiden osalta lähiajat ovat tuomassa mielenkiintoisia kehitysaskelia, kuten uusi niin Googlen, Applen kuin Amazonin tukema, laitteiden yhteentoimivuutta parantava Matter-protokolla tulee käyttöön. Google on kertonut Matter-tuesta Android-käyttöjärjestelmässä sekä Nest-laitteissaan.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »