Google on korvaamassa aiemmin ilmoitetulla tavalla Play Musiikki -palvelunsa kokonaisuudessaan YouTube Musicilla. Nyt Google Play Musiikin vaiheittainen alasajo on edennyt siihen pisteeseen, että Play Musiikki -musiikkikauppa on suljettu.
Google Play Musiikki on toiminut tähän asti niin musiikkikauppana, josta on voinut ostaa yksittäisiä kappaleita tai albumeja, kuin myös musiikin tilauspalveluna. Nyt musiikkikaupan toiminta on lopetettu kaikkien käyttäjien osalta. Google aloitti prosessin jo elokuun lopulta alkaen.
Samoin musiikin hallintaan tarjottu työpöytäsovellus on lakannut jo toimimasta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kuukausimaksullisen Google Play Musiikki -musiikkitilauspalvelun alasajo puolestaan on käynnistynyt Uudesta-Seelannista ja Etelä-Afrikasta syyskuussa ja laajenee muualle lokakuussa. Tämä tarkoittaa, että tämän jälkeen Google Play Musiikki -käyttäjät eivät voi enää käyttää palvelua musiikin suoratoistoon eikä sovellus muutenkaan toimi.
Käyttäjien Google Play Musiikin soittolistat, ladatut kappaleet, ostot, tykkäykset ja muut tiedot pysyvät kuitenkin tallessa joulukuuhun asti niin, että ne ovat siirrettävissä Googlen aiemmin jo esittelemällä työkalulla osaksi YouTube Music -palvelua.
Vuoden 2020 loputtua Google Play Musiikki siirtyy kokonaan historian kirjoihin. Sen jälkeen edes vanhojen tietojen siirtäminen ei enää onnistu.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »