Suomalainen älysormusta myyvä Oura Health on kerännyt nyt yhteensä 20 miljoonaa dollaria eli vajaat 18 miljoonaa euroa rahoitusta.
Uuden rahoituksen määrä on tuoreimmalla rahoituskierroksella noin 4,5 miljoonan euron luokkaa, sillä tätä ennen Oura Health oli kerännyt 12,5 miljoonaa euroa rahoitusta.
Tuoreimman rahoituskierroksen johtava sijoittaja oli Michael Dellin sijoitusyhtiö MSD Capital ja mukana olivat lisäksi YouTuben perustaja Steve Chen, Twitchin perustaja Kevin Lin, Sunrisen perustaja Dave Morin sekä Skypen, Box.comin, Casperin, Soylentin, Oakin, JUMPin ja Freeflyn perustajia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Myös monet urheilijat, kuten Drew Brees, Apolo Anton Ohno, Shaquille O’Neil, Jimmy Johnson, Lance Armstrong, Manu Ginobili, Nick Foles, Earl Thomas III ja muiden alojen ammattilaiset kuten näyttelijä Will Smith ja Keisuke Honda (The Dreamers Fund), kirjailijat Neil Strauss ja Sam Harris sekä kokki David Chang osallistuivat nyt Ouran rahoitukseen.
Lisäksi Oura Health kertoi tänään laajentaneensa Oura Ring -sormuksensa toimituksia yli 100 maahan.
Ouran toisen sukupolven ennakkomyynti alkoi vuosi sitten ja toimitusten piti alkaa keväällä, mutta tilaajat saivat odotella sormuksiaan jopa lähes vuoden päivät. Parhaillaan Ouran omassa verkkokaupassa uusien tilauksien toimitusajaksi kerrotaan 9 viikkoa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ouran toisen polven sormus on nyt kaikin puolin kehittyneempi ja pienempi kuin alkuperäinen. Huomattavasti alkuperäistä pienikokoisempi sormus tarjoaa vaihtoehdon älykelloille ja aktiivisuusrannekkeille.
Sormuksessa on energiatehokas prosessori sekä tarpeeksi muistia kuuden viikon tietojen tallentamiseen. Puhelimeen Bluetooth 4.0 -yhteydellä yhdistettävä älysormus tarjoaa jopa viikon akunkeston.
Sormuksessa on sensorit aktiivisuuden, sykkeen sekä sykevaihtelun mittaamiseen. Lisäksi se kykenee valmistajansa mukaan tarkkailemaan myös unirytmiä muun muassa hengitystä ja kehon lämpötilaa seuraamalla. Sormus on luonnollisesti vesitiivis, jopa 100 metriin asti, joten sitä ei tarvitse riisua kuin latauksen ajaksi.
Oura-sormuksen hinta yhtiön omassa verkkokaupassa on alkaen 314 euroa. Saatavilla on kaksi erilaista mallia, Balance ja Heritage. Erikoistimanttiversiona hinta kohoaa jopa 1 049 euroon.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »