Google I/O:n ohjelmatiedot ovat paljastaneet, että yhtiön oli määrä julkistaa odotettu Android-sovellusten saapuminen Chromebookeille. Jonkinlaiset viime hetken muutokset ovat nähtävästi siirtäneet paljastusta, mutta muutos jäi tekemättä aikataulusivustolle.
Huhtikuussa esiin ilmaantui vahvoja todisteita, joiden mukaan Google Play -kauppa ja Android-sovellukset saapuvat tulevaisuudessa osaksi Chrome OS:ää. Googlen aikeet paljastuivat uusista asetusvalinnoista, jotka ilmaantuivat Chrome OS:n viimeisimpään esiversioon.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)

Todellisuudessa tällaista julkistusta ei ole tehty ja kyseinen ohjelmatietokin on sittemmin korvattu toisella. Nähtävästi suunnitelmaa Chrome OS -uudistuksen julkistamisesta on syystä tai toisesta muutettu, mutta ohjelmatieto jäi epähuomiossa elämään.
Näiden tapausten jälkeen voidaan kuitenkin pitää hyvin varmana, että Android-sovellukset ovat todella tulossa osaksi Chrome OS:ää. Epäselväksi jää kuitenkin, millä aikataululla uudistus saadaan testiversioista viralliseen jakeluun.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »