
OnePlus julkaisi kiinalaissivustolla kuvan, jonka tekstissä kerrotaan evoluution kehityksen koskevan myös teknologiaa ja kehotetaan tarkkailemaan tilannetta. Tämä siis saattaisi viitata uuteen puhelinmalliin, jonka nimi saattaisi hyvinkin olla Two. Arvioiden mukaan OnePlus Two olisi tietysti edeltäjäänsäkin tehokkaampi ja huhujen mukaan sen Android-käyttöjärjestelmä saattaisi käyttää yhtiön omaa käyttöliittymää, toisin kuin nykyinen huippumalli One, jonka ohjelmistona pyörii CyanogenMod. Lisäksi huhutaan, että uusi malli olisi myös ulkoisesti edeltäjäänsä enemmän muokattavissa muun muassa laajemmalla takakuorivalikoimalla.
Nyt julkaistu teaser antaa siis olettaa, että jotain uutta olisi kiinasta tulossa. Nykyisen One-mallin saatavuuden paranemisesta ei sen sijaan ole kuulunut uutisia.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »