
Mobiilipelien kehittämistä suunnittelevien lukumäärä (58 %) oli suurempi kuin niiden ammattilaisten määrä (yhteensä 56,5 %), jotka lupautuivat Xbox 360- ja Microsoftin uuden konsolipelin, Playstation 3-, Playstation 4-, Wii U- ja Wii -pelien kehittämiseen. Kaikesta huolimatta kehittäjät edelleen osoittavat kiinnostusta itse pelilaitteisiin ja erityisesti tunnettuihin merkkeihin – mutta myös uusiin tulokkaisiin, kuten Android-alustalla toimivaan Ouyaan ja GameStickiin. Kyselyssä kaksi viimemainittua uutta laitetta herättivät jopa enemmän kiinnostusta kuin Xbox ja Playstation 4.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tämän vuoden GDC-konferenssissa kiinnitetään huomiota myös kiinnostukseen, jota naiset ovat pelaamiseen viime aikoina osoittaneet – ja tämähän on näkynyt mm. useissa mobiilipeleissä, joiden pelaajista naisten osuus on jo suurempi kuin miespuolisten pelureiden.
Kuriositeettina mainittakoon, että GDC:n haastattelussa Volker Hirsch, joka on Blackberryn liiketoimintojen kehityksestä vastaava johtaja, mainitsee Blackberryn hedelmällisen ja vakaalla pohjalla toimivan yhteistyön pelinkehittäjäyritys Unityn kanssa: ”Unityn kanssa tavoitteena on tehdä Blackberrystä johtava pelialusta.” Hirsch myös väittää, että BlackBerry 10 on tänä päivänä kenties helpoin alusta pelinkehittäjille.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »