Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

Wolt tekee tänä vuonna 9,5 miljoonan euron liikevaihdon – toiminta on tappiollista

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

Woltilla voi tilata ja maksaa ruokansa.

Woltilla voi tilata ja maksaa ruokansa.

Suomalainen ravintolaruoan kotiinkuljetus- ja maksupalvelu Wolt arvioi yltävänsä tänä vuonna 9,5 miljoonan euron liikevaihtoon.

Wolt kertoi tänään ensimmäistä kertaa kattavammin toimintansa taloudellisesta tuloksesta. Vuonna 2016 Woltin liikevaihto oli 3,5 miljoonaa euroa ja vuonna 2015 noin 0,2 miljoonaa euroa. Liikevaihdoksi Wolt kirjaa vain sille jäävän osuuden myynnistä. Woltin liikevaihto muodostuu käyttäjiltä laskutettavien toimituskulujen lisäksi osuudesta ravintoloille synnytetystä myynnistä. Kuluja Woltille puolestaan kertyy tuotekehityksen ja markkinoinnin ohella erityisesti ruokatilauksia kuljettavista läheteistä.

Viime vuonna Wolt teki tappiota 6,5 miljoonaa euroa ja se ennustaa tappioiden jatkuvan myös lähivuosina kasvupanostusten takia. Suomessa Woltin liiketoiminnan kerrotaan kuitenkin nousseen jo kannattavaksi. Suomessa Woltin pääkilpailija on saksalainen Foodora.

“Tekemisessä on ollut todella paljon opeteltavaa. Kehitämme digitaalisia tuotteita asiakkaalle, ravintolalle ja lähetille samalla, kun palvelu pyörii hieman arvaamattoman fyysisen maailman ympärillä. Niin ravintoloiden kassoilla kuin lähettien osalta kaupungin kaduilla”, sanoo Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi. “On ollut monien yritysten ja erehdysten matka päästä tilanteeseen, jossa yhtälö saadaan toimimaan asiakkaalle sujuvasti, ravintolalle ja lähetille kannattavasti ja Woltille kestävästi.”

Suomalaiset ovat tilanneet Woltin kautta ruokaa kotiin tai töihin yli miljoona kertaa ja yli kaksi miljoonaa annosta.

“Woltin tuotetiimi on tehnyt hurjasti töitä esimerkiksi lähettikumppaneille ehdotettavien reittien laskennan ja mahdollisimman helppokäyttöisen lähettien sovelluksen kanssa. Näiden asioiden ansiosta lähetin homma on aiempaa sujuvampaa, mutta silti tekemistä on vielä paljon.”

Woltin lähettikumppanina on toiminut syksyn aikana pelkästään Suomessa noin 500 ihmistä. Omia työntekijöitä Woltilla on nykyään kuudessa maassa noin 90. Suomessa asiakas on syksylllä saanut Wolt-kuljetustilauksen annoksensa keskimäärin 37 minuutissa. Asiakkaiden arvio tyytyväisyydestä tilauksiin on ollut 1–5:n asteikolla 4,5.

“Yksi uusia kiinnostavia tietoja on sekin, että peräti 92 % asiakkaistamme kertoo, ettei olisi tilannut juuri siitä ravintolasta juuri sinä päivänä ilman Woltia”, Kuusi kertoo. “Toisin sanoen: lähes kaikki kauttamme tulevat tilaukset ovat ravintoloille uutta myyntiä. Se on asia, jonka myös ravintolat ovat huomanneet. Yhteistyöstä on aidosti kaikille osapuolille hyötyä.”

Wolt toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Liettuassa ja avaa lähiviikkoina Latviassa.

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

 
 

Seuraa Mobiili.fitä

Mainos: Nopea 4G-iittymä puhelimeen vain 6 € / kk. Lue kokemuksia Moi Mobiilista

Kommentoi

Kommentit

  1. Hendriks

    Ei tuollainen toimi Suomessa, kaupungit liian pieniä ja väljiä!.

  2. N5,5.1(XtraSmooth,FrankoKernel)

    Lisää vain yhteiskunnan eriarvoisuutta tällaiset. 😟

    • Hendriks

      ?. 🤔

      • N5,5.1(XtraSmooth,FrankoKernel)

        Meneppä kysymään noilta ”lähettikumppaneilta”, että millaista tulosta he tekivät…

        • Hendriks

          Miten asia liittyy eriarvoisuuteen?. Ei kukaan pakota liittymään!.

          • N5,5.1(XtraSmooth,FrankoKernel)

            Eikä kukaan pakota asumaan Kiinassa.

          • Hendriks

            Mutta Kiinassa pakotetaan olemaan muuttamasta alueelta toiselle!. 👎

          • N5,5.1(XtraSmooth,FrankoKernel)

            Niin, eihän kukaan pakota tekemään alipalkkaista työtä.. Joidenkin on vain pakko tehdä sitä, että saa edes jotain. Juuri tällainen pulassa olevien ihmisten törkeä hyväksikäyttö lisää eriarvoisuutta. Huono-osaiset ajaa rikkaille ruokaa. Kornia!

          • Hendriks

            Alipalkkaista?. 🙄 Väität siis, ettei työehtosopimuksia sovelleta?.

          • N5,5.1(XtraSmooth,FrankoKernel)

            Ei yrittäjillä, tai siis ”yrittäjillä” ole tessiä. 😂

          • Hendriks

            Yhtäkkiä puhutkin yrittäjistä?. 🙄 Ei ketään olla pakotettu yrittäjäksi ryhtymään, ei edes TE-toimisto voi siihen pakottaa!.

          • N5,5.1(XtraSmooth,FrankoKernel)

            Artikkelissa on luvut. Just do the math. Enempää en selitä.

          • Jonahan

            @N5,5

            Selittäisit nyt vaan, artikkelista ei nähdäkseni löydy riittävän tarkkoja lukuja, jotta sen perusteella voisi ”do the math” lähettikumppaneiden tuloista tai eriarvoisuuden lisääntymisestä.

            Joko 1. tiedät enemmän 2. teet jotain piilotettuja oletuksia tai 3. laskit jotain muuta kuin mitä vihjailit.