Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

Steve Jobsin viha Microsoft-pomoa kohtaan johti iPhonen kehittämiseen

(Mainos: Wolt-sovelluksella voit tilata ruokaa jo yli 400 ravintolasta. Lataa se tästä ja saat 3 ilmaista kotiinkuljetusta uutena käyttäjänä.)

Scott Forstall

Scott Forstall (oik.) John Markoffin haastateltavana.

Scott Forstall vastasi aiemmin iOS-käyttöjärjestelmän kehityksestä Applella, mutta mies lähti yhtiöstä vuonna 2012. Nyt hän on ensimmäistä kertaa lähtönsä jälkeen suostunut julkisesti haastateltavaksi. Computer History Museumin keskustelutilaisuudessa mies kertoi muun muassa iPhonen julkaisuun johtaneen ”Project Purplen” alkuvaiheista, uutisoi Apple Insider.

Jo nuorena koodailusta innostunut Forstall työskenteli ensin Yhdysvaltain merivoimissa ja päätyi sittemmin opiskelemaan tietojenkäsittelytieteitä Stanfordin yliopistoon. Maisteritutkinnon suoritettuaan Forstall joutui valitsemaan työskentelisikö hän Microsoftilla, jossa hän oli aiemmin ollut harjoittelussa, vai NeXTillä. Itse Steve Jobs päätyi haastattelemaan Forstallia, joka yhtiön arveluttavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta päätyi työskentelemään NeXTille.

Apple osti NeXTin vuonna 1997, jolloin Jobs, Forstall ja muita NeXTin työntekijöitä päätyi Applen leipiin. Forstall työskenteli Mac OS X:n parissa, kun Project Purple syntyi. Forstallin mukaan taustalla oli Steve Jobsin viha erästä Microsoft-pomoa kohtaan.

Jobsin vaimolla oli ystävä, jonka mies työskenteli Microsoftilla. Nimettömäksi haastattelussa jäävä mies ilmeisesti ärsytti Jobsia muutenkin, mutta eräs tapaaminen oli viimeinen niitti. Microsoft kehitti stylus-kynää hyödyntävää tablettialustaa, joka tuohon aikaan oli viimeisintä huutoa teknologiassa. Microsoft-päällikkö hieroi yhtiön aikaansaannoksia Jobsin naamaa vasten ja kehui, kuinka kyseinen teknologia tulisi hallitsemaan maailmaa. Tästä suivaantuneeena Jobs päätti, että Apple haastaa Microsoftin omalla teknologiallaan.

Jobs ei lämmennyt styluksen käytölle, joten Applella ryhdyttiin kehittämään ihmiskosketusta hyödyntävää järjestelmää. Syntyi Project Purple. Tarkoituksena oli kehittää kapasitiivista kosketusnäyttöä hyödyntävä ”multitouch”-järjestelmä, joka tunnistaa usean sormen kosketuksen.

Tuohon aikaan iPod-soittimet muodostivat noin puolet yhtiön myynnistä, ja Apple oli muuttumassa tietokoneyhtiöstä elektroniikkayhtiöksi. Yhtiössä etsittiin uusia teknologioita, jotka voisivat mullistaa iPod-myynnin ja digitaalisen musiikkimyynnin. Älypuhelimet vaikuttivat lupaavilta.

Forstall muistelee erästä kertaa, kun hän istui lounaalla Jobsin kanssa, ja molemmat tuskailivat puhelimiensa kanssa. Heitä ärsytti BlackBerryn ja muiden vastaavien puhelimien hankala käyttöliittymä, joten Jobs kysyi Forstallilta, voisiko tämän tiimi yhdistää multitouch-teknologian niin pieneen laitteeseen, että se mahtuisi taskuun. Näin syntyivät ensimmäiset visiot iPhonesta.

Kaksituntisessa Computer History Museumin tilaisuudessa puhuivat Forstallin lisäksi myös iPhone-kehitystiimiin aiemmin kuuluneet Hugo Fiennes, Nitin Ganatra sekä Scott Herz. Tilaisuuden tallenteen voit katsoa alta.

(Mainos: Moilta 100 megabitin 4G-liittymä vain 6 € / kk tai rajattomalla datasiirrolla 18 € / kk! Tustustu ja tilaa edullinen Moi-liittymä nyt tästä!)

 

Seuraa Mobiili.fitä

Mainos: Nopea 4G-iittymä puhelimeen vain 6 € / kk. Lue kokemuksia Moi Mobiilista

Kommentoi

Kommentit

  1. Hendriks

    Microsoftista on siis seurannut jotain hyvääkin!. 😂

Tuoreimmat jutut