Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

Androidin perustaja esitteli uuden puhelimen rinnalla myös kodin virtuaaliavustajan

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

Essential Home

Androidin perustajana tunnettu, Androidin Googlelle myynyt ja Androidin kehitystä pitkään Googlella johtanut Andy Rubin on tänään esitellyt uuden yrityksensä, Essential Productsin, ensimmäisen älypuhelimen, Essential Phonen. Puhelimen rinnalla yhtiö esitteli kuitenkin myös toista tuoteuutuutta, joka kantaa nimeä Essential Home. Kyseessä on virtuaaliavustajalla varustettu kodin älykaiutin, joka tulee markkinoille haastamaan esimerkiksi Google Homen tai Amazon Echon.

Kovin tarkkoja yksityiskohtia Essential Home’ista ei vielä kerrottu, mutta kyseessä on yksinkertaisesti muotoiltu, pyöreä laite, jonka päällä on kosketusnäyttö. Näyttö voi esimerkiksi näyttää, kuinka paljon käyttäjällä on aikaa aamutoimien suorittamiseen, ennen kuin hänen pitää lähteä töihin. Laite ottaa myös vastaan äänikomentoja esimerkiksi muistiinpanojen tallentamiseksi tai ajastimien asettamiseksi, ja laitteelta voi myös kysyä kysymyksiä, joihin se hakee verkosta vastauksia.

Essential Home

Laitteen sisällä on käytössä Ambient OS -niminen käyttöjärjestelmä, joka kuvailun perusteella on suunniteltu toimimaan hyvin yhteen kodin älylaitteiden kanssa. Essential Home voi esimerkiksi väläyttää kodin valoja, kun ajastin käy loppuun, tai se voi huomauttaa käyttäjälle, jos kodissa on jokin pielessä, kuten valo unohtumassa päälle, kun käyttäjä on lähdössä ulos.

Ambient OS -käyttöjärjestelmä on suunniteltu niin, ettei se tukeudu voimakkaasti pilven voimaan, vaan tiedot tallennetaan laitteeseen itseensä, ja se on suoraan vuorovaikutuksessa lähellä olevien laitteiden kanssa. Näin laitteesta on haluttu tehdä mahdollisimman turvallinen ja varmatoiminen.

Lisätietoja Essential Home -laitteesta kerrotaan tulevien viikkojen aikana.

(Mainos: Moi Mobiililta 100 megabitin 4G-liittymä vain 6 €/kk tai rajattomalla datasiirrolla 18 €/kk! Tutustu ja tilaa edullinen Moi-liittymä nyt tästä!)

 
 

Seuraa Mobiili.fitä

Mainos: Nopea 4G-liittymä puhelimeen vain 6 € / kk. Lue kokemuksia Moi Mobiilista

Kommentoi

Tuoreimmat jutut