Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

Huawei julkistaa uutta 26. helmikuuta – nähdäänkö jo uusi P10-huippupuhelin?

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

Huawei logoHuawei tulee monien muiden tapaan järjestämään oman julkistustilaisuutensa Barcelonassa sunnuntaina 26. helmikuuta ennen seuraavana päivänä käynnistyvää mobiilialan jättitapahtumaa Mobile World Congressia.

Huawein tilaisuus on vuorossa alkaen kello 14 paikallista aikaa, eli kello kolmelta iltapäivällä Suomessa. Mobiili.fi tulee osallistumaan tilaisuuteen ja kertomaan kokemuksia uutuuksista heti tuoreeltaan.

Aiemmin tänään suomalainen, Nokia-puhelimia myyvä HMD Global kertoi pitävänsä oman tilaisuutensa myös 26. helmikuuta, kaksi ja puoli tuntia Huawein tilaisuuden alkua myöhemmin. Samalle päivälle odotellaan vielä merkittävistä nimistä perinteisesti myös ainakin Samsungin, LG:n ja HTC:n tilaisuuksia. Sony sen sijaan saattaa pitää oman julkistuksensa vasta maanantaina ensimmäisen kongressipäivän aamuna.

Vielä toistaiseksi ei varmasti tiedetä, mitä Huawei aikoo Barcelonassa esitellä. Mahdollista ja jopa todennäköistä on kuitenkin jo uusien P10 ja P10 Plus -lippulaivaälypuhelinten julkistus, joka on ollut esillä huhuissa. Viime vuosina Huawei on esitellyt uudet P-puhelimensa vasta huhtikuussa Lontoossa, mutta huhujen mukaan tämä vuosi eroaisi aiemmista. Kansainvälisissä kutsuissa Huawei on kertonut tilaisuudessa olevan luvassa ”uuden lippulaivatuotteen globaali julkistus”.

Viime vuonna Huawein merkittävin julkistus MWC:n yhteydessä oli Windowsilla varustettu MateBook-hybridilaite. Pari vuotta sitten puolestaan julkistettiin Huawei Watch, joka myös kaipaisi jo seuraajaa. Huawein on tosin huhuttu olleen myös vaihtamassa Samsungin kehittämään Tizen-järjestelmään kelloissa, joten se ei välttämättä ota osaa merkittävän uuden Android Wear 2.0 -järjestelmäversion julkaisun myötä odotettuun Android Wear -kellojen julkistusaaltoon alkuvuoden aikana.

Toisin kuin mahdollisesti Huawei, Samsungin puolestaan odotetaan julkistavan tänä vuonna uuden Galaxy S8 -lippulaivapuhelimensa vasta joskus MWC:n jälkeen omassa tilaisuudessaan.

Jo heti MWC:ssä huomiosta Huawein julkistusten kanssa kamppailevat ainakin LG:n uusi lippulaivaälypuhelin G6 sekä odotetusti myös HTC:n uusi lippulaivaälypuhelin, HTC 10:n seuraaja.

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

 

Seuraa Mobiili.fitä

Kommentoi