Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

Uberin toiminta tuonut jo 2,2 miljardin dollarin tappiot tänä vuonna – silti sillä menee ihan hyvin

(Mainos: Moilta 100 megabitin 4G-liittymä vain 6 € / kk tai rajattomalla datasiirrolla 18 € / kk! Tustustu ja tilaa edullinen Moi-liittymä nyt tästä!)

Uber uudisti sovelluksensa täysin marraskuun alussa.

Uber uudisti sovelluksensa täysin marraskuun alussa.

Kyytipalvelu Uber teki varsinaisessa liiketoiminnassaan suuret tappiot vuoden kolmannellakin neljännekselläkin, mutta samanaikaisesti liikevaihdon kasvu oli Uberin kokoluokassa yhä hämmästyttävän nopeaa.

Uber on vielä yksityinen yritys, joka ei kerro julkisesti tuloksestaan. Tietoja on kuitenkin alkanut vuotaa useammin, kun Uber nykyään tiedottaa tuloksestaan laajaksi kasvaneelle omistajajoukolle. Bloombergin lähteiden mukaan vuoden 2016 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana Uberin tappiot kohosivat 2,2 miljardiin dollariin – ja tästä kolmannen neljänneksen aikana heinä-syyskuussa yksinään kertyi 800 miljoonaa dollaria, vaikkei mukaan laskettu enää edes myydyn Kiinan yhtiön tappioita. Luvut koskevat tappioita ennen rahoituskuluja, veroja ja osakepohjaista palkitsemista, vahvistaa myös luvuista raportoinut The Information. Koko vuodelta näin lasketun tappion odotetaan yltävän kolmeen miljardiin dollariin.

Uber myi Kiinan toimintansa osakevaihdolla kilpailijalleen Didi Chuxingille. Uber China vaihtui 20 prosentin osuuteen Didistä. Uber Chinassa oli Uber-emoyhtiön lisäksi vähemmistöomistajina sijoittajia. Uberin raportoitu nettotulos olikin kolmannella neljänneksellä 2,2 miljardia dollaria, kun se kirjasi suuren myyntivoiton Didi-järjestelystä.

Uberin liikevaihto vuoden ensimmäiseltä yhdeksältä kuukaudelta oli jo 3,76 miljardiin dollaria ja koko vuodelta sen odotetaan yltävän 5,5 miljardiin dollariin. Kolmannella vuosineljänneksellä Uberin nettoliikevaihto kasvoi 240 prosenttia vuotta aiemmasta 1,7 miljardiin doillariin. Kasvu jopa vauhdittui edeltävän huhti-kesäkuun neljänneksen tuotua ”vain” 190 prosentin kasvun.

Uberin nettoliikevaihto kuvastaa sille jäävää osuutta asiakkaiden maksamista kyytimaksuista. Uber tilittää valtaosan kyytien hinnoista korvauksena niitä ajaville kuskeille. Kolmannella neljänneksellä Uberin synnyttämä kokonaismyynti eli asiakkailta laskutettava summa kyydeistä ja muista palveluista oli jo 5,4 miljardia dollaria. Tästä Uberin nettoliikevaihdoksi jäi reilut 31 prosenttia ja loput vajaat 69 prosenttia se tilitti kuskeille.

Kiinassa Uber oli tarjonnut kyytejä asiakkaille jopa halvemmalla kuin mitä Uber niiden ajamisesta kuskeille korvasi. Näin Uber teki lisää tappiota jokaisesta tällaisesta kyydistä tavoitteenaan vahvistaa markkina-asemaansa kovassa kilpailussa. Kiinasta vetäytyminen näkyy Uberin tulosnumeroissa asiakaslaskutuksen kasvun hidastumisena – sen noustessa vain 5 miljardista huhti-kesäkuussa heinä-syyskuuhun 5,4 miljardiin. Samalla nettoliikevaihto eli Uberin osuus kuitenkin kasvoi 1,1 miljardista 1,7 miljardiin.

Uberin toiminta on voitollista osalla alueista, joissa se toimii. Tämän vuoden aikana sen Yhdysvaltojen liiketoimintakin on kuitenkin uudelleen painunut voitollisesta tappiolliseksi. Toisella neljänneksellä tappiota kertyi 100 miljoonaa ja lähteiden mukaan kolmannella neljänneksellä tätä enemmän.

Uber on historiansa aikana nostanut rahoitusta sijoittajilta lähes 9 miljardia dollaria. Sen markkina-arvo viimeisimmillä rahoituskierroksilla on ollut 70 miljardin dollarin tuntumassa. Uberin liiketoiminnan uskotaan kääntyvän tulevaisuudessa huomattavan kannattavaksi. Kasvuvaiheessa se panostaa vahvasti laajentumiseen, minkä myötä tulos toistaiseksi on tappiolla. Pidemmällä aikavälillä Uberin menestyksen tulee todennäköisesti ratkaisemaan sen menestyminen itseajavien robottiautojen kehityksessä.

 

(Mainos: Wolt-sovelluksella voit tilata ruokaa jo yli 400 ravintolasta. Lataa se tästä ja saat 5 ilmaista kotiinkuljetusta uutena käyttäjänä.)

 

Seuraa Mobiili.fitä

Kommentoi

Tuoreimmat jutut