Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

Googlen itseajavat autot ovat nyt oma tytäryhtiönsä – ja sillä on uusi nimi: Waymo

(Mainos: Oletko Nordean tai Aktian asiakas? Ota käyttöön uusi Wrapp-sovellus ja saat 5 € rahaa takaisin korttimaksusta ravintolassa!)

Waymon jo aiemmin Googlen autoprojektin alla esitelty itseajavan auton testimalli.

Waymon jo aiemmin Googlen autoprojektin alla esitelty itseajavan auton testimalli.

Googlen itseajavien autojen projekti on siirtynyt eli Google-kielellä valmistunut entisestä Googlen rohkeiden hankkeiden X-pajasta omaksi tytäryhtiökseen Googlen nykyisen emoyhtiön Alphabetin alaisuuteen.

Samalla projekti on ensi kertaa saanut varsinaisen nimen uutena yhtiönä: jatkossa Googlen itseajavat autot tunnetaan nimellä Waymo.

Waymolle on nyt avautunut myös oma verkkosivusto.

Waymo on itseajamisen teknologiaan keskittyvä yhtiö, jonka missio on tehdä ihmisten ja tavaroiden liikkumisesta helppoa, sanoi Waymon toimitusjohtajana jatkava, jo aiemmin autoprojektia vetänyt John Krafcik.

Lisäksi Waymon esiinmarssin yhteydessä kerrottiin projektien kehittämien autojen suorittaneen jo viime vuonna Austinissa, Teksasissa, testiajon täysin ilman kuljettajan toimintaa liikenteen seassa. Kyydissä oli vain sokea matkustaja Steve Mahan – video alla. Yhteensä Googlen autoprojektin testiautot ovat ajaneet jo 2 miljoonaa mailia ja tietokonesimulaationa on suoritettu lisäksi yli miljardi mailia vain tämän vuoden aikana.

Google on kehittänyt itseajavia autoja jo vuodesta 2009 alkaen.

Waymo jatkaa työtä parempien karttojen luomisessa, itseajavan kyydin tekemisessä sujuvammaksi ja navigoinnin ja toiminnan parantamiseksi haastavissa olosuhteissa kuten sateessa ja lumen keskellä.

Waymon julkistuksen alla The Information paljasti Googlen haudanneen ainakin toistaiseksi suunnitelmat ilman ohjauspyörää tai polkimia varustetun auton kehittämisestä ja panostavansa yhteistyöhön autonvalmistajien kanssa osittain itseajavan auton tuomiseksi markkinoille ja niillä toimivan kyytipalvelun avaamiseksi ensi vuoden aikana.

Waymon verkkosivuilla ja muissa materiaaleissa Googlen kehittämät itseajavat, ilman rattia ja polkimia esitellyt pikkuautot ovat kuitenkin laajasti esillä.

(Mainos: Oletko Nordean tai Aktian asiakas? Ota käyttöön uusi Wrapp-sovellus ja saat 5 € rahaa takaisin korttimaksusta ravintolassa!)

 

Seuraa Mobiili.fitä

Mainos: Nopea 4G-iittymä puhelimeen vain 6 € / kk. Lue kokemuksia Moi Mobiilista

Kommentoi

Kommentit

  1. Johnny

    Meillä tuo kirjoitetaan hieman eri tavalla: Vaimo

  2. Hendrik

    Kyllä amerikkalaiset vaan osaavat!. 😊

  3. jake123

    Heh, heh! Sitt sitä voikin mennä vaimon kanssa vaikka …vieraisiin ;)
    Aikas roisia ois muuten 😚

  4. Wasd

    Tuohan kulkee varmaan yhtä kovaa niin eteen kuin taaksepäinkin, kun on tuollainen sämpylä jossa on samanlainen etu- ja takapää. Pyörivä istuin vielä sisään ja pian voi unohtaa meneekö eteen vai taaksepäin.

Tuoreimmat jutut