Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

OnniBusin perustaja siirtyi pienen startupin johtoon – Tehtävänä napata kaksi miljoonaa rahoitusta

(Mainos: Moilta 100 megabitin 4G-liittymä vain 6 € / kk tai rajattomalla datasiirrolla 18 € / kk! Tustustu ja tilaa edullinen Moi-liittymä nyt tästä!)

Tuup.

Tuup.

Liikenteen vallankumoukseen tähtäävä Tuup on saanut uuden toimitusjohtajan. Aiemmin OnniBusia luotsannut Pekka Möttö pitää nyt huolta huomattavasti pienemmän Tuup-startupin taloudellisesta tilanteesta.

Tuupin tuore toimitusjohtaja Pekka Möttö.

Tuup Oy:n tuore toimitusjohtaja Pekka Möttö.

Möttö oli mukana perustamassa OnniBus-yhtiötä vuonna 2011. Kuluvana keväänä Möttö päätti kuitenkin siirtyä Tuupin toimitusjohtajaksi. Pesti on alkanut virallisesti eilen 1. kesäkuuta. ”Haluan saada aikaan vallankumouksen kaupunkiliikenteessä ja syrjäseuduilla sekä liikkumisen palveluissa – enkä ainoastaan Suomessa”, Möttö selittää maisemanvaihdostaan.

Tuupin riveissä Möttö huolehtii startup-yrityksen kumppanuuksista ja taloudellisesta tilanteesta. Toimitusjohtaja toteaakin hieman naurahtaen olevansa täydellinen toimitusjohtaja, koska hän ei ymmärrä sovelluksen kehityksestä mitään. Kehitystiimi saa siis huolehtia teknisestä puolesta rauhassa.

Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään tällä viikolla Arctic15-tapahtuma, joka pyrkii Slushin tavoin yhdistämään startupit ja sijoittajat toisiinsa. Möttö ja Tuup ovat mukana tapahtumassa, pyrkimyksenään saada noin kaksi miljoonaa euroa rahoitusta. Näillä varoilla mahdollistettaisiin yrityksen kasvu ja palvelun jatkokehitys kohti Tuupin kunnianhimoista visiota.

(Mainos: Wolt-sovelluksella voit tilata ruokaa jo yli 400 ravintolasta. Lataa se tästä ja saat 5 ilmaista kotiinkuljetusta uutena käyttäjänä.)

 

Seuraa Mobiili.fitä

Kommentoi

Tuoreimmat jutut