Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

Tänään alkoi ”uuden Nokian” matka – yhtiö ei haikaile puhelimien perään

(Mainos: Oletko Nordean asiakas? Ota käyttöön uusi Wrapp-sovellus ja saat 10 € rahaa takaisin korttimaksusta ravintolassa!)

Risto Siilasmaa Nokia

Risto Siilasmaa oli Yle Talouden haastateltavana

NOKIA LogoNokian suuri muutos saavutti tänään yhden virstanpylvään, kun se vahvistui Alcatel-Lucentilla. Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa oli Yle Talouden haastateltavana ja perkasi läpi Nokian muutoksia ja tulevaisuutta. Siilasmaan mukaan Alcatel-Lucentin ostaminen on hyvä asia Nokialle, joka on viime vuosien aikana käynyt läpi melkoisen myllerryksen.

”Viimeisen 3,5 vuoden aikana on kuljettu pitkä matka ja yhtiö on muuttunut paljon. 100 000 työntekijästämämme kolme vuotta sitten 99 prosenttia eivät kantaneet Nokian badgea (tunnusta)”, toteaa Siilasmaa haastattelun alkuun. Maailmanlaajuisesti Nokialla on nyt noin 113 000 työntekijää, joista 52 000 on Alcatel-Lucentin työntekijöitä. Suomessa uusi Nokia työllistää noin 6 000 ihmistä.

Neljä suurta yrityskauppaa

Viimeisten muutaman vuoden aikana Nokia on tehnyt neljä merkittävää yrityskauppaa, jotka ovat olleet tärkeitä Nokialle. ”Teimme päätöksiä, joista ei pidetty, mutta tiesimme, että ne ovat oikeita päätöksiä”, Siilasmaa toteaa. Hän viitannee tällä yrityskauppaan, jossa matkapuhelintoiminta myytiin Microsoftille. Sen lisäksi merkittäviä yrityskauppoja oli Nokia Siemens Networksin osto kokonaan Nokialle ja HERE-paikkatietopalveluiden myyminen Saksaan.

Nokia Here

Nokia kauppasi HERE-paikkatietopalvelut saksalaisille autonvalmistajille

Nokian ja Siemensin yhteisyrityksestä on opittu paljon. Samoja virheitä ei haluta tehdä uudelleen. Siilasmaan mukaan NSN:n kohdalla toimintaa ohjasi politiikka, ei niinkään yhtiön edut ja sen arvon kasvattaminen. Alcatel-Lucentin kanssa ei pohdittu juurikaan fuusioitumista, sillä se ei olisi ollut tasa-arvoinen.

Alcatel-Lucentilla on erilaisia sitoumuksia Ranskassa, minkä vuoksi suomalainen ja ranskalainen insinööri saattavat olla eriarvoisessa asemassa. Suomessa Nokialla ei ole sitoumuksia, minkä takia tilanne on luonnollisesti erilainen. Siilasmaa kuitenkin toteaa, että yhtiöllä ei ole Ranskassa paljoa työntekijöitä, joten sitoumukset eivät ole kovinkaan merkityksellisiä.

Paluu päätelaitteisiin mahdollinen, mutta epätodennäköinen

”Nokian brändi on edelleen arvostettu ja tunnettu. Ympäri maailmaa monet ihmiset haluaisivat ostaa Nokian päätelaitteita”, Siilasmaa kertoo. Paluu päätelaitteisiin on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, mutta lisensoimisen kanssa Nokia tekee töitä. Siilasmaan mukaan ei ole järkevää lähteä esimerkiksi puhelinmarkkinoille, koska siellä toimijoita on valtavasti ja erottautuminen siellä on hankalaa. Jos Nokia keksisi uuden, vallankumouksellisen laitteen, paluu voisi olla mahdollinen.

Yhtiö tekee töitä lisensoimisen kanssa. Siitä esimerkki nähtiin vuonna 2014, kun Nokia N1 -tabletti esiteltiin. Nokia-brändin lisensoiminen toiselle valmistajalle on mahdollista, jos valmistaja täyttää Nokian kriteerit. Nokialle lisensoiminen on vaaratonta, mutta posiitiviset puolet eivät ole mitenkään valtavat.

Nokia N1

Nokia N1 -tabletin tapaisia laitteita voidaan vielä jatkossakin nähdä markkinoilla. Nokia voi lisensoida brändiään muille toimijoille, mutta se ei ole itse halukas lähtemään takaisin markkinoille

”Uusi Nokia” on vahva

Nokia yritti ostaa Alcatel-Lucentilta aikoinaan pariinkin otteeseen pelkät mobiiliverkot, mutta Siilasmaan mukaan on hyvä asia, että kaupassa Nokiaan siirtyi myös kiinteät verkot. Näin Nokialla on hallussa lähes kaikki osa-alueet verkkolaitemarkkinoilla, mikä tekee yhtiöstä vahvan.

Siilasmaa muistuttaa, että kiinteät verkot ovat edelleen isossa osassa verkkoliikenteessä, vaikka mobiiliverkkojen tekniikka kehittyy hurjaa vauhtia. 5G ei tule lopettamaan kiinteiden verkkojen käyttöä.

Uusi Nokia taistelee tasapäisesti markkinoista Huawein ja Ericssonin kanssa. Alcatel-Lucent -kaupan myötä Nokialla on vahva asema Yhdysvaltojen markkinoilla, joka on aiemmin ollut Nokialla se akilleenkantapää.

Tästä päivästä lähtien Nokia on vahvistettu Alcatel-Lucentilla

Tästä päivästä lähtien Nokia on vahvistettu Alcatel-Lucentilla

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

 

Seuraa Mobiili.fitä

Kommentoi

Kommentit

  1. AndroidWindows

    Ei Nokialla nyt olisi edes mitään jakoa markkinoilla. Parempi pysyäkin poissa.

  2. Juha

    Tuon Siilasmaan yleisilme on kyllä aina niin innostava…

  3. Jaakko

    Harmillista. Vaikka yhtiö poltti näppinsä pahasti Lumia seikkailussa ja koko kioski oli mennä nurin niin siitä huolimatta Nokian pitäisi lähteä mukaan kännykkäbisnekseen.

    • Vili

      Miksi Nokian pitåisi lähteä häviämään rahaa takaisin sinne mistä jo kerran pääsi ulos?

      Kännyköillä on tänäpäivänä erittäin vaikea tehdä rahaa, mitä Nokia tarjoaisi, yhden mitäänsanomattoman android luurin lisää? Jos ei ole käsissä mitään maailmaa mullistavaa niin tuskin kannattaa lähteä mukaan.

      Kerrankin siilasmaakin sanoi jotain fiksua ”Siilasmaan mukaan ei ole järkevää lähteä esimerkiksi puhelinmarkkinoille, koska siellä toimijoita on valtavasti ja erottautuminen siellä on hankalaa. Jos Nokia keksisi uuden, vallankumouksellisen laitteen, paluu voisi olla mahdollinen.”

  4. jarppi0123

    MINKÄS PUHELIMEN SITÄ SEURAAVAKSI OSTAIS KUN EI ENÄÄN EI TEHDÄ KUNNON LUUREJA NOKIA LUMIA 930 KÄYTTÄJÄ.

    • Paroni

      Melkeinpä aivan sama, kunhan siinä ei lue Microsoft. On tuo Windows niin onneton mobiilipuolella.

  5. Erik

    Taisi noiden muutaman vuoden aikana myös Nokian suomalaiset työpaikat siirtyä ulkomaille…

    • Cry_me_a_river

      Tämä blogi on kyllä täynnä itkupillejä. Nokia on edelleen yksi Suomen suurimmista työnantajista. Nokian viimeisen kolmen vuoden aikana toteuttama turnaround on lähes ainutlaatuinen onnistuminen ja esimerkki siitä, että Suomestakin löytyy yhä maailmanluokan johtajuutta.

  6. Henrik

    👌

  7. Heikki Pohjonen

    Se nyt on jo itsestään selvää että puhelimia on tulossa (Z Launcher, Nokia N1, lukuisat vuodot) Ala kiinnostaa ja Nokian nimi on kova sana vielä maailmalla. Faktaa on että kissa ei karvoistaan pääse ja näin on Nokialla. Nythän firma rakentaa omaa myyntiverkostoa kovaa kyytiä, ettei tekisi Applet eli suunnittelee ja antaa muiden rakentaa. Myynti tulee kumminkin omiin käsiin ilman raskasta tehdastaakkaa. Uskokaa pois Nokialta tulee vielä puhelimia :) ja innovaatioistahan Nokia on ollut tunnettu

Tuoreimmat jutut