Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

Microsoftilta historian halvimmat uutuus-Lumiat

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

Lumia 435

Lumia 435

Microsoft on julkistanut kaksi uutta Lumia-älypuhelinta, jotka sijoittuvat myyntiintulohinnaltaan toistaiseksi Lumia-malliston historian edullisimmiksi uutuusmalleiksi. Samalla Lumiat laajentuvat ensi kertaa 400-sarjaan.

Lumia 435:n hinta ennen veroja ja muita kuluja on 69 euroa, Lumia 532:n 79 euroa. Aiemmin Lumioiden edullisin myyntiintulohinta on ilmoitettu Lumia 530:lle, jonka hinnaksi mainittiin 85 euroa sen julkistuksen yhteydessä. Älypuhelinten hinnoilla on tapana pudota ajan saatossa ja esimerkiksi Lumia 520:tä on sen malli-iän karttuessa kaupattu edullisemminkin kuin millä hinnalla nyt julkistetut Lumiat kauppoihin tullessaan todennäköisesti saapuvat.

Microsoft kertoo suunnittelevan aloittavansa Lumia 435 ja Lumia 532 –puhelimien myynnin valikoiduilla markkinoilla Euroopassa, Aasian ja Tyynenmeren alueella, Intiassa, Lähi-idässä ja Afrikassa helmikuun aikana. Myyntiin tulevat yhden ja kahden SIM-korttipaikan versiot.

Uutuuksien kosketusnäyttöjen koko on neljä tuumaa ja tarkkuutta molempien näytöllä on 800×480 pikseliä.

Puhelimet sisältävät tietenkin viimeisimmän Windows Phone 8.1 -käyttöjärjestelmän Lumia Denim -ohjelmistolla ja HERE-kartoilla ja -navigoinnilla. Mukana on myös Lumia Camera -sovellus.

Lumia 435:stä löytyy Qualcommin 1,2 gigahertsin Snapdragon 200 -järjestelmäpiiri kahdella suoritinytimellä, kun taas Lumia 532:n Snapdragon 200:ssa on neljä suoritinydintä. Toinen malleja erottava tekijä löytyy kamerasta: Lumia 435:n takakamera tarjoaa vain kaksi megapikseliä, kun Lumia 532:n kamera on viisimegapikselinen. Molempien kamerat ovat varustettu kiinteällä tarkennuksella automaattitarkennuksen sijaan.

Molemmissa uutuuksissa tuki 3G-yhteyksille, 0,3 megapikselin etukamerat, 8 gigatavua tallennusmuistia, microSD-muistikorttipaikka sekä 1 560 milliampeeritunnin akku. Painoa sekä Lumia 435:lle että Lumia 532:lle on kertynyt noin 132 grammaa.

Suuressa osassa aiempia edullisempia Lumia-malleja on tarjolla ollut RAM-muistia vain 512 megatavua, mikä on tarkoittanut tuen puuttumista osalle suosittujakin Windows Phone -sovelluksia ja -pelejä. Uusissa malleissa tästä ongelmasta on päästy eroon: molemmissa on RAM-muistia yksi gigatavu.

Uutuudet tulevat myyntiin kirkkaan vihreänä, kirkkaan oranssina, valkoisena ja mustana värivaihtoehtona.

Lumia 532

Lumia 532

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

 

Seuraa Mobiili.fitä

Mainos: Nopea 4G-iittymä puhelimeen vain 6 € / kk. Lue kokemuksia Moi Mobiilista

Kommentoi

Kommentit

  1. wele

    Tuo 532 taitanee olla ”korjaus” 530 malliin, sillä siitä puuttui etukamera ja oli vain 0,5gigaa ramia. Nyt luulisi olevan tehoiltaan ja laadultaan loistava paketti.
    435 on syönyt Ashojen markkina raon ja toivottavasti myykin hyvin.

  2. Kairaaja

    Nyt rupee kyllä olemaa hinnat kohilla. Hieno homma!

  3. juujika

    Halpoja kyllä ostaan tehdä, ei mitään todellista lippulaivaa…

  4. Kimmo

    Tappiota lisää Microsoftille noista, mutta eihän se haittaa.

  5. Hena

    Olenko ainoa, jonkä mielestä näiden mallien muotoilu on miltein identtinen Nokia X -mallien kanssa?

    • wele

      Ainakin tuo 532 on asha muotilla ja kuorilla.
      Ymmärrettäväähän on ettei ashoja valmiteta enään kun Lumiaa saa alta 50 euron.

    • AndroidWP

      Koska nuo ovat nokia x malliston puhelimia mutta Windows phoneiksi muutettuna
      Microsoftin luovuttua x sarjasta

      • wele

        Enpä usko, eikä väitteessä taida olla mitään fakta perää.
        http://www.gsmarena.com/compare.php3?idPhone1=6950&idPhone2=6383
        Laitteiden ulkoiset kokoerot ja rauta jota sisällä on ja jolle mallit ovat suunniteltu, eroaa toisistaan niin paljon.
        Eiköhän nämä ole ihan vartavasten Lumioiksi Mikrosoftilla suunniteltu.

        • Hena

          No siis, Nokia X -mallin tuotanto lakkautettiin että MS saisi kapasiteettia valmistaa 5xx-mallejakin halvempia puhelimia, kuten Lumiat 435 ja 532. Pisti vain silmään budjetti-Lumioiden vahva samankaltaisuus Nokia X -mallin kanssa.

  6. Niko

    Tuo RAMin nosto gigaan on hyvä veto, koska sen pienuus on ollut tähän saakka ”ongelma” noissa edullisimmissa Lumioissa. Käyttökokemus on jo ollut loistava aiemmissa malleissa, joten Microsoft on keskittynyt raudan viilaukseen ja Windows 10:n tuloon.

Tuoreimmat jutut