Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

Lumia 930 ei julki vielä tällä viikolla?

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

save-the-date_featNokian huhuttu Lumia 930 ei tuoreimman huhun mukaan olisikaan mukana keskiviikkona järjestettävän Lumia-julkistustilaisuuden osana.

Nokia Power User -sivuston lähteen mukaan tällä viikolla ainoana Lumia-uutuutena nähtäisiin vain Lumia 630 sekä mahdollisesti joitakin Nokia-sovelluksia. Toki on mahdollista, että lähde on sekoittanut asian jotenkin – tällainen tieto voi helposti muuttua matkan varrella. Esimerkiksi puhelin voidaan esimerkiksi julkistaa, mutta sitä ei välttämättä ole esiteltävänä tai muita vastaavia selityksiä ei voida vielä toistaiseksi sulkea pois.

Tukea sille, että Lumia 930:n julkistus ei olisi luvassa vielä, antaa se, ettei puhelimesta ole kuultu vielä käytännössä mitään tarkempia huhuja tai nähty vuotoja. Siitä tiedetään käytännössä vain Lumia 930 -mallinimi ja Martini-koodinimi sekä perustuminen uuteen Windows Phone 8.1:een, mutta ei mitään muuta. Samaan aikaan Lumia 630:sta on nähty paljon vuotoja, lehdistö- ja live-kuvissa ja videoillakin.

Microsoft esittelee tällä viikolla Windows Phone 8.1 -käyttöjärjestelmäversion. Nokia Power Userin lähteen mukaan kehittäjäversio siitä tulisi tarjolle 8. huhtikuuta. Päivityksenä aiempiin Lumioihin lähteen mukaan jakelu on alkamassa varhaisessa vaiheessa toukokuuta.

Windows Phone 8.1:een odotetaan erittäin pitkää listaa uudistuksia. Tärkeimpiä uutuuksia ovat Cortana-ääniohjaus- ja vastauspalvelu sekä Action Center -näkymä, joka yhdistää pika-asetukset ja ilmoituskeskuksen. Lisäksi tulossa on kuitenkin paljon muutakin, kuten taustakuvia aloitusnäkymän tapahtumaruutuihin, VPN-tuki, muutoksia kamerasovelluksen käyttöliittymään, monin uusin toiminnoin varusteltu Internet Explorer -selain sekä muun muassa mahdollisuus asentaa sovelluksia microSD-muistikortille.

Nyt Nokia Power User on myös raportoinut, että Windows Phone vaatisi jatkossa nopeampia microSD-muistikortteja. Käyttöön vaaditaan vähintään luokan 6 kortti, mutta luokkaa 10 suositellaan. Erityisesti sovelluksen asentamismahdollisuuden kortille voidaan nähdä nostavan sille asetettavia vaatimuksia.

Lisäksi Windows Phone 8.1:ssä käyttäjä voi jatkossa ottaa useammissa puhelimissa käyttöönsä kuuden tuuman Lumia 1520:ssa ja Lumia 1320:ssa ensi kertaa nähdyn kolmannen lisäsarakkeen keskikokoisia tapahtumaruutuja aloitusnäkymässä. Tältä osin tukea ei kuitenkaan tuoda alle 4,5 tuuman näytöllä varustettuihin puhelimiin.

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

 

Seuraa Mobiili.fitä

Mainos: Nopea 4G-iittymä puhelimeen vain 6 € / kk. Lue kokemuksia Moi Mobiilista

Kommentoi

Kommentit

  1. kallerp

    Nokian HTC One launchi trolli antoi kyllä ymmärtää että laitteita olisi enemmän kuin yksi. ”Why go for One when you get more? Join us for #moreLumia on April 2 in San Francisco”

  2. Evokkibile

    ”Päivityksenä aiempiin Lumioihin lähteen mukaan jakelu on alkamassa varhaisessa vaiheessa toukokuuta.” Microsoft on kyllä erittäin hidas näissä päivitysten julkistamisessa. Olen jo tammikuusta asti odottanut, että tuo päivitys tulisi. Olen kyllä pettynyt Microsoftiin -_-

  3. james

    Lumia 630 sisältää 2 sim korttipaikkaa ja 635 taas 1 en sim paikan.

  4. james

    syksyllä on tulossa wp 8.5 päivitys mutta 8.1 on jo rtm vaiheessa eli valmis ja jaettu valmistajille. Niihin tehdään vielä operaattori muutokset ja mallikohtaiset muutokset, kielet. ellei ole jo suomenkieleä. nokia aloittaisi vuoden alussa tekemään ja nyt olisi valmis ja tulisi erillinen päivitys wp 8.1 seassa että tulisi nopeammin.

  5. juho

    Melko massiivinen päivity tulee olemaan tuo 8.1, innolla odotan! :)
    Julkaseekohan Nokia uutta versiota Camera sovelluksesta, siihenhän voisi yhdistää Refocusin ja Panoraman.

  6. JiiPee

    Vai voisiko olla niin että 930 on Lumia Iconin kansainvälinen variantti ja tästä syystä ei uusia vuotoja ole? Tai sitten 19.4 järjestettävässä tilaisuudessa vasta julkaistaan vai jätetäänkö vasta microsoftin julkaisemaksi? Elämme mielenkiintoisia aikoja enkä malta odottaa 8.1 mukanaan tuomia uudistuksia.

  7. james

    juu itsekin rupesin arvelemaan että lumia 930 julkistetaan 19.4 tai toukokuunpuolella Lumia nimen alla Microsftina.

  8. james

    kun ei ole tullut kuvia wp8.1 näytöstä puolittain ja yläpäästä nöyttöä ja alhaalta näppäinten kohdalta ja sitten lehdistökuvia kun lähestyy julkistus.

  9. james

    Lumia 1820 ja 1525 tulee ehkä toukukuunpuolella Lumia nimen alla. kun vuotoja ei ole tullut. mutta 1520 on microsd paikka joten 1520v = lumia 930 siinäkin olettaisi olevan, mutta ellei ole niin on melkein icon 929 kansainvälinen versio.

Tuoreimmat jutut