Ensi kuun Android-herkkuja julki ennen aikojaan – vuotoja Samsungilta, Sonylta ja HTC:ltä
Helmikuun lopulla järjestettävän mobiilialan megatapahtuman Mobile World Congressin lähestyessä erilaisia vuotoja useilta eri valmistajilta nähdään kiihtyvällä tahdilla.
Käytännössä kaikki mobiilialan suurimmat pelurit tulevat luultavasti esittelemään MWC:n yhteydessä ainakin jotakin uutta, joten nähtävää tulee seuraavan kuukauden aikana riittämään.
Nyt useilta eri valmistajilta on jo vuotanut ennakkoon tietoja tulevista Android-laitteista. Alla siis katsaus tuoreimpiin Android-huhuihin, jotka ensi kuun MWC:n odotetaan muuttavan todellisuudeksi julkistusten myötä.
Samsung Galaxy Tab 3 vuotaneissa kuvissa
Samsungilta odotetaan ensi kuun MWC-kongessin yhteydessä uusia tablettijulkistuksia. Joukossa pitäisi olla myös uusia Galaxy Tab 3 -sarjan tabletteja.
Nyt PhoneArena-sivusto on julkaissut pari kuvaa, ohestakin löytyvän ja myös toisen PhoneArenan artikkelista löytyvän, tulevasta Galaxy-tablettien kolmannen sukupolven laitteesta.
Sonyn keskihintaluokan uusi Xperia, mallikoodiltaan C530x kuvissa
Sonylta on uusien Xperia Z ja Xperia ZL -huippumallien jatkoksi tulossa uutuuksia pian myös edullisempiin hintaluokkiin. Näistä yksi tunnetaan toistaiseksi mallikoodilla C530x ja koodinimellä HuaShan ja siitä on nyt ilmestynyt verkkoon kuvia. Se noudattelee uusista huippumalleista tuttua designia.
Tietojen mukaan Sonyn uutuus tulee tarjoamaan Qualcommin 1,7 gigahertsin kaksiytimisen sirun Adreno 320 -grafiikkasuorittimella sekä LTE-tuen. Ainakin toistaiseksi laitteessa pyörii Android-käyttöjärjestelmän 4.1.2-versio.
Myös Sonyn keskihintaluokan uutuutta voisi povata julkistettavaksi MWC-kongressin yhteydessä.
HTC:n M7-lippulaivamallin osia videolla
HTC:n uusi M7-lippulaivamalli on vuotanut verkkoon jo aiemminkin. Nyt aiempia huhuja vahvistaa tuore Etrade Supplyn video, jolla esillä on aiemmin vuotaneita kuvia vastaavan laitteen taka- ja rakenteen keskiosa.
Videon perusteella HTC luottaa M7:ssä aiempaa kulmikkaampaan muotokieleen.
M7:n julkistusta odotetaan helmikuun lopun MWC-kongressin yhteyteen.
Yksi uusi tabletti lisää – ZTE V81
ZTE on tuomassa tarjolle myös uutta tablettilaitetta, mutta sen saapumisesta Suomeen ei ole mitään tietoa – tai se on jopa epätodennäköistä.
Android 4.1 Jelly Beanilla varustetun ZTE V81:n ominaisuuksiin lukeutuvat kahdeksan tuuman näyttö 1024×768 pikselin tarkkuudella, 1,4 gigahertsin tuplaydinsuoritin, gigatavu RAM-muistia, neljä gigatavua tallennustilaa, microSD-muistikorttipaikka, kahden megapikselin takakamera, 0,3 megapikselin etukamera, 3G HSPA ja Wi-Fi 802.11b/g/n -yhteydet, Bluetooth, GPS, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, HDMI-liitäntä sekä 3 700 milliampeeritunnin akku.
Kategoriat: Android
Markus Lehtiniitty toimii Mobiili.fissä verkkotoimittajana. Aiemmin Markus on muun muassa perustanut Puhelinvertailu.com-sivuston. Voit seurata Markusta myös Twitterissä.













Kommentit (1)
Trackback URL | Kommenttien RSS-syöte
Sivut, jotka linkittävät tälle sivulle